— Kyllä semmoistakin, — vastasi Passepartout muistaen nuoruutensa aikuisia taidetemppuja.
— Sepä se on pääasia, — sanoi the honourable Batulcar.
Passepartout sai klovnin paikan. Hänen tuli tehdä yhtä ja toista tuossa kuuluisassa japanilaisessa joukkueessa. Toimi ei ollut ihan mielenperäistä, mutta kahdeksan päivän kuluttuahan hän pääsee lähtemään San Fransiskoon.
Näytelmä, josta the honourable Batulcar niin komeasti oli ilmoitellut, oli alkava kello kolme, ja pian jo soittaa rämisteli japanilainen soittokunta rakennuksen ulkopuolella. Selvää on, ettei Passepartout ennättänyt harjoitella mitään roolia, mutta hänen täytyi tukevain hartiainsa väellä olla osallisena eräässä "ihmispyramidi" nimisessä tempussa, jonka oli näyttävä Pitkät—Nenät—Pitkät—Nenät. Tämä "erittäin viehättävä" oli oleva näytännön viimeinen osa.
Kello ei vielä ollut lyönyt kolmea, kun jo kaikki sijat olivat ihmisiä täynnä. Eurooppalaisia ja maanasukkaita, kiinalaisia ja japanilaisia, miehiä, vaimoja ja lapsia oli rientänyt sinne penkeille ja looseihin. Musikantit olivat tulleet sisälle, orkesteri oli täydellinen, ja nyt alkoivat gongit, tamtamit, kalistimet, huilut, tamburiinit ja isot rummut pitää hirveätä melua.
Näytäntö alkoi. Täytyy tunnustaa, että japanilaiset ovat maailman etevimpiä temppujen tekijöitä. Yksi esim. viuhtoi viuhkallansa pieniä paperilappuja, jotka lentelivät kuin perhoset. Toinen puhalteli piipustansa hyvänhajuisia savuja, laitellen nopeasti ilmaan sinerviä sanoja, joista muodostui mielistelylause yleisölle. Kolmas näytti taitoansa palavilla kynttilöillä, heitellen niitä ilmaan ja ottaen jälleen kiinni sekä sammutellen niitä, aina sen mukaan kuin ne tulivat hänen suunsa kohdalle, ja taaskin sytytellen niitä, hetkeksikään keskeytymättä. Neljäs näytti ihmeellisiä temppuja hyrrillä: hyrrät kulkivat täydessä vauhdissa milloin piipunvartta myöten, milloin miekan kärjellä, milloin rautalankoja myöten, milloin hiuksia myöten, joita oli vedetty yli koko näytäntölavan; hyrrät pyörivät kristallimaljan laidalla, nousivat ylös bambukeppiä myöten, hyppien ja pyörähdellen jos jonnekin päin, yhä vain pysyen liikkeessä ja synnyttäen siten kummallisia, erilaatuisia säveliä. Silmänkääntäjät viskelivät niitä ylös ilmaan ja ottivat niitä jälleen kiinni, ja yhä ne vain pyörivät; he pistivät niitä taskuihinsa, ja yhä vieläkin ne pyörivät niin taskuissa kuin jälleen ulos otettuinakin — kunnes vihdoin remahtivat rikki, heitellen ympärilleen säkeniä ja savua.
Tarpeetonta on kuvailla kaikkia akrobaattien ja voimistelijain ihmeellisiä temppuja. Tikapuitten ja salkojen ja pallojen ja tynnyrien heitteleminen tapahtui sanomattoman tarkasti. Päätemppu oli vielä jäljellä. Pian esiintyivät nimittäin Pitkät—Nenät, joitten vertaisia tempuntekijöitä ei ollut Eurooppa vielä nähnytkään.
Nämä Pitkät—Nenät ovat erityinen joukko Tingu jumalan välittömän suojeluksen alla. He olivat puettuina kuin keskiajan sankarit; selässä oli kaksi loistavaa siipeä. Etevintä heissä kumminkin oli heidän pitkät nenänsä ja näiden käyttäminen. Nämä nenät olivat bambuputkesta tehtyjä, viisi, kuusi, jopa kymmenenkin jalkaa pitkiä, toiset suoria, toiset vääriä, muutamat sileitä, muutamat muhkuraisia. Ne oli lujasti kiinnitetty kasvoihin, ja niillä nyt merkillisiä temppuja tehtiin. Parikymmentä tällaista nenäsankaria kävi lattialle selälleen, nenät ylöspäin, muut nenälliset nousivat sitten näiden päälle ja hyppivät kuin hurjat alimmaisten nenänkärjillä, heitellen kuperkeikkoja ja tehden oikein kummallisia vehkeitä.
Erittäin merkillinen oli tänään oleva "ihmispyramidi", jossa noin 50 nenäniekkaa oli kuvaava "Juggernautin vaunuja". Perustuksena, jolla pyramidi oli rakennettava, olivat nuo nenät. Eräs konstiniekka, jonka oli määrä olla pyramidin pohjalla, oli äkkiä lähtenyt tiehensä, ja Passepartout oli käsketty toimittamaan hänen virkaansa.
Passepartout parka oli tietysti nolona, kun sai ylleen keskiaikaisen puvun, kirjavat siivet selkäänsä ja kasvoihinsa kuutta jalkaa pitkän nenän! Mutta tämä nenähän oli hänen leipälähteensä, ja pian hän taas rauhoittui.