— Olen nyt saanut saunan, — sanoi Fiks. — Hyvä. Semmoista odotinkin. Mutta kuulkaas nyt. Aina tähän hetkeen saakka olen ollut Mr. Foggin vihamies; nyt olen hänen puolellansa.
— Vai niin, joko viimeinkin? — huudahti Passepartout. — Joko viimeinkin myönnätte hänen olevan rehellisen miehen?
— En, — vastasi Fiks tyynesti, — minun mielestäni hän aina vaan on konna … no mutta antakaa jo helkkarissa minun puhua suuni puhtaaksi. Niin kauan kuin herra Fogg oli Englannin alueella, vaati etuni minua pidättämään häntä, kunnes olisin saanut vangitsemiskäskyn. Minä tein kaikki voitavani. Minä yllytin hänen kimppuunsa Bombayn papit, minä juovutin teidät Hongkongissa, minä erotin teidät isännästänne, minä laitoin niin, että hän myöhästyi Jokohaman laivalta.
Passepartout kuunteli nyrkit sojossa.
— Nyt näkyy Mr. Fogg palajavan Englantiin, — jatkoi Fiks. — Tehköön niin; minä seuraan häntä. Mutta sen sijaan että tähän saakka olen koettanut laittaa esteitä hänen tiellensä, olen tästä puolin yhtä innokkaasti koettava poistaa niitä. Toimeni on siis muuttunut, niinkuin huomaatte, sillä etuni vaatii nyt sitä. Sanon vielä vain, että teillä ja minulla on samat edut valvottavina, sillä vasta Englannissa saatte tietää, oletteko pahantekijän vai rehellisenkö miehen palveluksessa.
Passepartout oli tarkkaan kuunnellut Fiksin puhetta ja oli vakuutettu siitä, ettei Fiks vilpistellyt.
— Olemme siis ystäviä? — kysyi Fiks.
— Ystäviä emme ole, — vastasi Passepartout, — mutta liittolaisia olemme, olemme niinkin. Mutta muistakaa se: jos huomaan teissä kavaltamisen yritystäkään, niin minä väännän teiltä niskat nurin.
— Päätetty mikä päätetty, — vastasi poliisimies tyynesti.
Yhdentoista päivän kuluttua, joulukuun 3 p:nä, laski "General Grant"
San Fransiskon satamaan.