Siinä silmänräpäyksessä kun Mr. Fogg otettiin kiinni, tahtoi Passepartout hyökätä Fiksin kimppuun, mutta muutamat poliisit tulivat väliin. Mrs. Auda säikähti sanomattomasti eikä voinut ymmärtää koko tapausta, ennenkuin Passepartout kertoi hänelle kaikki. Mr. Fogg, tuo innokas, uljas gentlemanni, hänen henkensä pelastaja, oli nyt otettu kiinni varkaudesta! Nuori rouva ei voinut ajatella mahdolliseksikaan tuota. Hän tunsi syvän loukkauksen sydämessään ja vuodatti kyyneleitä nähdessään, ettei voinut mitään tehdä pelastajansa pelastukseksi.
Fiks puolestaan oli gentlemannin kiinni panettamisella tehnyt velvollisuutensa. Oikeus oli ratkaiseva, onko hän syyllinen vai syytön.
Mutta nyt heräsi Passepartout'issa se kamala ajatus, että hän on syypää koko onnettomuuteen. Miksi hän oli tähän saakka salannut isännältään kaikki? Miksei hän jo heti paikalla sanonut hänelle, mikä mies Fiks oli? Silloinhan herra Fogg olisi itse saattanut osoittaa Fiksille hänen erehdyksensä, eikä hänen olisi tarvinnut kuljettaa mukanaan tuota kovan onnen miestä, joka ensi työkseen pani hänet kiinni juuri kun hän oli astunut jalkansa Britannian valtakuntaan. Ajatellessaan typeryyttänsä Passepartout parka tunsi kovia oman tunnon vaivoja: hän itki, hän oli vähällä lyödä päänsä seinään.
Mrs. Auda ja hän olivat jääneet tullihuoneen eteiseen; kumpikaan ei tahtonut mennä sieltä pois. He tahtoivat vielä kerran nähdä Mr. Foggia.
Mr. Fogg oli siis joutunut perikatoon juuri siinä silmänräpäyksessä, kun hän oli niin lähellä voittoansa. Tämä vangitseminen oli hänen turmionsa. Tultuaan Liverpooliin kello 11.40 i.p. oli hänellä vielä 9 tuntia S minuuttia aikaa ennättääksensä Reform-Clubiin Lontoossa, jonne juna Liverpoolista ei viivy kuin kuusi tuntia.
Hän istui tullihuoneen vankilassa lavitsalla liikahtamatta, olematta vihoissaan, yhtä levollisena kuin ennenkin. Oliko hänessä herännyt sisällinen raivo, sitä kauheampi kun se ei päässyt näkyviin, raivo, joka viimein riuhtaisekse irti vastustamattomalla voimalla? Sitä ei kukaan saata sanoa. Mutta hän istui tuossa, odotellen… Mitä? Toivoiko hän vielä jotakin? Luuliko hän vankihuoneeseen suljettunakin pääsevänsä vielä tarkoituksensa perille?
Oli miten olikaan, kellonsa herra Fogg oli asettanut pöydälle eteensä ja katseli tarkasti viisarien kulkua. Ei sanaakaan kuulunut hänen huuliltaan, mutta katse oli kummallisen luja.
Asema oli kauhea.
Oliko hänellä aikomus pelastua? Aikoiko hän jollakin tavoin karata vankiluolasta? Melkeinpä vaan, sillä välistä hän astui ympäri huoneen. Mutta ovi oli lujasti lukittu ja akkunan edessä rautaristikko. Hän kävi jälleen istumaan ja otti esille muistikirjansa. Sille riville, jossa olivat sanat:
"Joulukuun 21 p., Liverpool", — kirjoitti hän: