Passepartout ei voinut enää pidättää itseänsä.
— Isäntä hyvä, monsieur Fogg! — huudahti hän. — Kirotkaa minua, sillä minunhan on syy, että…
— Minä en syytä ketään, — vastasi Phileas Fogg mitä levollisimmalla äänellä. — Menkää!
Passepartout meni nuoren rouvan luokse ja ilmoitti hänelle herra Foggin aikeet.
— Madame, —- lisäsi hän, — yksinäni min'en voi mitään, en niin mitään. Min'en voi vaikuttaa isäntääni, mutta kenties te…
— Mitäpäs minä voisin vaikuttaa? — vastasi Mrs. Auda. — Mr. Fogg ei kuuntele ketään. Onko hän milloinkaan käsittänyt minun kiitollisuuttani häntä kohtaan? Onko hän milloinkaan lukenut mitä sydämessäni liikkuu? Ystävä hyvä, häntä ei saa jättää yksikseen, ei hetkeksikään. Sanoitteko hänen tahtovan puhutella minua illalla?
— Niin, madame; asia koskee kaiketi teidän tilanne turvaamista
Englannissa.
— Saa nähdä, — vastasi nuori rouva ja vaipui syviin ajatuksiin.
Koko tämän sunnuntain näytti siltä, kuin talo Saville-row'in varrella olisi ollut aivan autiona, ja ensi kertaa jäi nyt Phileas Fogg menemättä klubiin, kun kello parlamenttitalon tornissa löi 11.30.
Ja mitäpäs hän olisi klubiin mennytkään? Eiväthän hänen ystävänsä enää olleet odottamassa häntä siellä. Kosk'ei hän eilis-iltana, tuon kovan onnen lauvantaina, joulukuun 21:nä, ollut kello 8.45 saapunut Reform-Clubin saliin, niin oli hän siis menettänyt vetonsa. Ei hänen myöskään tarvinnut mennä pankkiirinsa luokse nostamaan 20 tuhatta puntaansa, sillä vetokumppaneillahan oli käsissään hänen antamansa shekki, eikä rahain ulossaamiseksi tarvita kuin nimen allekirjoitus vain vekselille.