Tulo Mont-Cenis'in kautta Turiniin perjantaina lokakuun 4 p. klo 6.35 aamulla.
Lähtö Turinista perjantaina klo 7.20 aamulla.
Tulo Brindisiin lauvantaina lokakuun 5 p. klo 4 iltapäivällä.
"Mongolia'lle" lauvantaina klo 5 iltapäivällä.
Tulo Sueziin keskiviikkona lokakuun 9 p:nä klo 11 aamupäivällä.
Yhteensä kulunut 158 1/2 tuntia eli 6 1/2 päivää. #/
Herra Foggin muistikirja oli jaettu eri palstoihin, jotka lokakuun 2 päivästä joulukuun 21 päivään asti osoittivat kuukauden ja päivän, määrätyt ja todelliset tuloajat kuhunkin suurempaan paikkaan, niinkuin Brindisiin, Sueziin, Bombayhin, Kalkuttaan, Singapuriin, Hongkongiin, Jokohamaan, San Fransiskoon, New-Yorkiin, Liverpooliin, Lontooseen, samoin oli eri palstoja osoittamassa, oliko aikaa voitettu vai menetetty.
Tästä siis selvään näki matkan vaiheet, ja Mr. Fogg tiesi aina, oliko hän päässyt aikaisemmin perille vai myöhästynytkö.
Sitten hän käski tuoda murkinan hyttiinsä. Kaupunkia hän ei viitsinyt mennä katselemaan, sillä hän oli senlaatuisia englantilaisia, jotka katsotuttavat palvelijoillansa maat ja maisemat, joiden kautta matkustavat.
Hän kirjoitti senvuoksi samana päivänä, lokakuun 9:ntenä, tulonsa
Sueziin määrätyllä ajalla; hän ei ollut voittanut eikä menettänyt.