— No pentele! Kuulkaapas … minua huolettaa suuresti eräs seikka … se on tuo kovan onnen liekki.
— Mikä liekki?
— Se kaasuliekki, näettekös. Minä unohdin sen palamaan, ja siellä se palaa tänäkin päivänä minun kustannuksellani. Minä olen laskenut, että tuo kaasu maksaa minulle kaksi shillingiä vuorokaudessa, justiin kuusi penceä enemmän kuin saan palkkaa, ja mitä kauemmin matkaamme kestää, niin ymmärrättehän…
Ymmärsikö Fiks tätä kaasujuttua? Tuskin. Hän ei sen enempää sitä kuunnellutkaan, vaan teki päätöksensä. Hän oli nyt tullut ranskalaisen kanssa basaariin ja jätti toverinsa sinne ostoksia tekemään, kehotettuaan häntä joutumaan hyvissä ajoin "Mongolia'lle". Itse hän meni nopein askelin konsulin konttoriin.
Fiks oli mielestänsä saanut asian selville ja oli jälleen tyyni ja kylmä.
— Herra konsuli, — sanoi hän, — ei epäilemistä enää; hän se on. Hän on olevinaan omituinen henkilö, joka muka aikoo matkustaa maan ympäri 80 päivässä.
— Siis hirtehinen, joka toivoo pääsevänsä Lontooseen jälleen näytettyään pitkää nenää kaiken maailman poliiseille.
— Saa nähdä, saa nähdä.
— Mutta kenties olette sittenkin erehtynyt? kysyi konsuli vielä kerran.
— En ole.