— Erittäin ihmeellinen! Moskeat, minareetit, temppelit, fakiirit, pagodit, tiikerit, käärmeet, bajadeerit! Mutta kyllä saatte vielä tilaisuuden nähdä kaikki nuo ihmeet omin silmin.
— Toivonpa minäkin sitä, herra Fiks. Ymmärrättehän, ettei järkevä ihminen saata koko aikaansa viettää hyppimällä höyrylaivasta rautateille ja rautateiltä jälleen höyrylaivoille, vetäen syyksi muka matkaa maan ympäri. Ei maar. Kyllä noista hypyistä loppu tulee Bonbayssa. Tulee niinkin.
— Kuinka herra Fogg jaksaa? — kysyi Fiks mitä luonnollisimmalla äänellä.
— Vallan hyvin, kiitos kysymästä, monsieur Fiks; ja hyvin voi tämäkin poika. Minä syön kuin nälkäinen susi, sillä meri-ilma, nähkääs, se hiukaisee.
— Mutta eihän teidän isäntäänne näe milloinkaan laivan kannella.
— Ei näekään. Hän ei ole utelias, hän.
— Mutta kuulkaas, monsieur Passepartout, eiköhän koko tuo juttu matkasta maan ympäri 80 päivässä ole vain pelkkää veruketta, jonka alla piilee jonkinlainen salainen toimi, esimerkiksi joku valtiollinen lähetys?
— Totta puhuen, herra Fiks, minulla ei ole siitä yhtään tolkkua, ja viis minä koko jutusta.
Passepartout ja Fiks puhelivat sen jälkeen usein keskenänsä. Poliisimies hieroutui yhä lähemmäksi tuttavaksi palvelijan kanssa. Siitähän hänelle kerran saattaa olla hyötyä. Hän kutsui senvuoksi Passepartout'in "Mongolia'n" bar-room'iin (ravintolakajuuttaan) ja tarjosi siellä wiskyä tai olutta. Kunnon ranskalainen otti tarjoukset kernaasti vastaan ja tarjosi vuorostaan myöskin, jottei olisi Mattia huonompi hänkään. Hänen mielestään oli Fiks oikein kelpo mies.
Höyrylaiva kulki joutuisasti. Lokakuun 13 p:nä näkyi idässä Mokka, rapistuneiden muurien keskeltä, joista kohoili muutamia viheriöitseviä palmupuita. Kauempana vuorten rinteillä oli laveita aloja, joissa kahvipensaita kasvoi. Passepartout ihastui katsellessaan tuota kuuluisaa kaupunkia ja arveli, että se muureineen ja hajoitettuine linnoineen oli kuin suunnaton kahvikuppi, josta korva on mennyt rikki.