Silloin tällöin vaihtoivat sir Francis Cromarty ja Phileas Fogg joitakuita sanoja, ja kenraali, turhaan yriteltyään ylläpitää keskustelua, virkkoi jälleen:
— Moniahta vuosi sitten, Mr. Fogg, olisi teitä täällä kohdannut viivytys, josta varmaankin olisi ollut haittaa matkallenne.
— Kuinka niin, sir Francis?
— Rautatie, näette, ei kulkenut silloin vielä kuin vuoriselänteen juurelle. Vuorten yli oli kuljettava joko kantotuolissa tahi pony-hevosen selässä Kandallahin pysäyspaikalle vuorten toiselle puolen.
— Semmoinen viivytys ei olisi ollenkaan tehnyt häiriöitä matkasuunnitelmalleni, — vastasi herra Fogg. — Luonnollisestihan olen jo ennakolta otaksunut mahdollisiksi muutamat esteet.
— Ainakin, — jatkoi kenraali, — te voitte joutua ikävään juttuun palvelijanne varomattomuuden tähden.
Passepartout, jalat villapeitteeseen kiedottuina, makasi raskaasti, uneksien vain, että muut ihmiset puhelevat hänestä.
— Englannin hallitus on tavattoman kova senlaatuisiin rikoksiin nähden, niinkuin oikein onkin, — lausui jälleen sir Francis Cromarty; — se vaatii hindulaisten uskonnollisia tapoja kunniassa pidettäväksi, ja jos teidän palvelijanne olisi pantu kiinni…
— Entä sitten, sir Francis? — lausui herra Fogg. — Hän olisi tuomittu, olisi kärsinyt rangaistuksen ja sitten kaikessa rauhassa palannut kotimaahansa. En ymmärrä, mitenkä tämä asia olisi voinut viivyttää hänen isäntänsä matkaa.
Ja siihen se keskustelu loppui. Yön aikana kulki juna Ghates vuorien poikki, tuli Nassikiin ja kiiti seuraavana päivänä, lokakuun 21:ntenä, Kandeishin tasaisen maakunnan halki. Maa oli hyvin viljeltyä ja täynnä pikkukaupunkeja. Niistä kohoili jokaisesta pagodin minareetti, vastaten eurooppalaisen kirkon kellonjalkoja. Useat pienet joet, Godaveryn lisävedet, kostuttivat tätä hedelmällistä maata.