Kahden minuutin kuluttua tuli joukko mainitun pienen joen rannalle ja pysähtyi noin viidenkymmenen askeleen päähän roviosta, jolla rajahin ruumis oli. Hämärässä he erottivat uhrin, joka aivan hervotonna virui puolisonsa ruumiin vieressä.
Tulisoihtu pistettiin rovion ääreen, ja öljyllä valellut puut leimahtivat heti tuleen.
Tässä tuokiossa oli sir Francisilla ja oppaalla täysi tekeminen pidellessään kiinni Phileas Foggia, joka hurjan rohkeana tahtoi rynnätä roviolle.
Phileas Fogg pääsikin jo irti heidän käsistään, mutta silloinpa näky muuttui. Kuului kauhistuksen huuto, ja koko kansanjoukko lankesi hädissänsä kasvoilleen maahan.
Eihän vanha rajah ollutkaan kuollut, sillä tuoltahan hän näkyi äkkiä nousevan, nostavan nuoren ruhtinattaren syliinsä ja aaveena astuvan alas roviolta, savun keskitse, joka teki hänet niin kamalan näköiseksi.
Fakiirit, sotamiehet, papit, kaikki olivat kauhistuksissansa maassa suullaan, uskaltamatta nostaa silmiänsä tuohon ihmeiden ihmeeseen.
Uhri lepäsi tajutonna kantajansa lujilla käsivarsilla eikä näkynyt painavan siinä ollenkaan. Mr. Fogg ja sir Francis olivat asemillaan. Parsilainen oli kumartunut, ja Passepartout oli kai hänkin hämmästynyt.
Kuolleista herännyt tuli sillä tavoin sille paikalle, jossa herra Fogg ja sir Francis Cromarty seisoivat, ja virkkoi hätäisesti:
— Pillit pussiin!
Se oli Passepartout itse. Passepartout se oli hiipinyt roviolle savun tuprutessa! Passepartout se oli nuoren rouvan temmaissut kuoleman kidasta! Passepartout se oli, yhä rohkeasti yritystään jatkaen, kulkenut hämmästyneen kansanjoukon keskitse!