Juna oli valmiina lähtemään Allahabadista. Parsilainen oli myös tullut sinne. Mr. Fogg maksoi sovitun palkan eikä penniäkään enempää. Tämä hiukan ihmetytti Passepartout'ia, joka kyllä tiesi, kuinka paljon tuo luotettava opas oli tehnyt hänelle hyötyä. Olihan parsilainen henkensä uhalla ottanut osaa Pilaji-juttuun, ja jos hindut myöhemmin saavat hänet kiinni, niin hän tuskin voi välttää heidän kostoansa.
Vielä oli jäljellä kysymys Kiunista. Mitä kummaa sillä tekisi, tuolla kalliilla norsulla?
Mutta Phileas Fogg oli jo ratkaissut tuon kysymyksen.
— Kuules, parsilainen, — sanoi hän oppaalle, — sinä olet tehtäväsi hyvin toimittanut. Olen maksanut palkan työstäsi, mutta en uskollisuudestasi. Saat norsun omaksesi, jos tahdot.
Oppaan kasvot loistivat.
— Sehän on koko omaisuus, jonka teidän arvoisuutenne minulle lahjoittaa! — huudahti hän.
— Ota vaan, parsilainen, — vastasi Mr. Phileas Fogg, — velkaa sinulle sittenkin jään.
— Se kelpaa se! — huusi Passepartout. — Ota pois, ystävä! Kiuni on kelpo ja uljas eläin.
Passepartout meni eläimen luo ja antoi sille sokeria lausuellen:
— Se, Kiuni, se, se!