Mainittuna päivänä Fiks astui kajuutastaan ylös laivan kannelle tavatakseen Passepartout'ia, suuresti kummissaan tietysti, että muka oli hänet jälleen kohdannut. Passepartout oli paraillaan kävelemässä laivan etukannella, kun salapoliisi riensi hänen luokseen ja huudahti:
— Tekö "Rangoon'illa"?
— Monsieur Fiks, tekö täällä? — vastasi Passepartout, tosiaankin kummastuen nähtyänsä entisen matkatoverinsa "Mongolia'lta". — Mitä ihmeitä! Tehän jäitte meistä Bombayhin, ja nyt ollaan taas yhdessä, matkalla Hongkongiin! Matkustatteko tekin maan ympäri?
— En suinkaan, — vastasi Fiks, — minä pysähdyn Hongkongiin, ainakin muutamiksi päiviksi.
— Vai niin! — sanoi Passepartout vähän oudostuneena. — Mutta sen koommin kuin Kalkuttasta lähdettiin, en ole teitä kertaakaan vielä nähnyt laivalla. Mitenkäs se on ymmärrettävä?
— Niin, näettehän … vähän meritautia… Makasin tuolla alhaalla kajuutassani… Bengalin lahdella en ole voinut niin hyvin kuin Indian valtamerellä. No, kuinka jaksaa isäntänne, monsieur Phileas Fogg?
— Erinomaisen hyvin; yhä yhtä tarkka ja täsmällinen kuin hänen matkakirjansakin. Ei ole myöhästynyt yhtään päivää. Ja tiedättekös, herra Fiks — niin, mistäpä te sen tietäisittekään? — meillä on mukana nuori rouvakin.
— Nuori rouvako? — kysäisi salapoliisi eikä ollut oikein ymmärtävinään, mitä toinen oli sanonut.
Pian oli Passepartout kertonut hänelle kaikki. Hän kertoi kohtaukset pagodissa Malebarin mäellä, norsun ostot, joihin meni kaksituhatta puntaa, "sutty"-historiat, Audan pelastukset, Kalkuttan käräjäjutut, takaukset. Fiks, joka tiesi jälkimmäiset tapaukset, ei ollut tietävinään mitään, ja Passepartout'in oli hauska jutella kummallisista tapauksista niin hartaalle kuulijalle.
— Mutta kuinkas se on? — sanoi Fiks. — Aikooko isäntänne viedä tuon nuoren rouvan mukanansa Eurooppaan?