XIX.
Passepartout harrastaa liian paljon isäntänsä asiata, ja mitä sitten tapahtuu.
Hongkong on saari, joka tuli Englannin omaksi Nankingin sopimuksen mukaan sodan jälkeen v. 1842. Muutamassa vuodessa oli Englanti totuttuun tapaansa, nerolla ja tarmolla, perustanut sinne melkoisen kaupungin ja laittanut sataman, joka nimitettiin Viktorian satamaksi. Tämä saari on Kanton joen suussa, noin 60 peninkulman päässä portugalilaisesta Makaon kaupungista, joka on toisella rannalla. Hongkong oli ehdottomasti voittava Makaon kaupungin kauppakilvassa, ja nykyjään kulkeekin Kiinan kauppa suurimmaksi osaksi Hongkongin kautta. Laivaveistämöt, hospitaalit, makasiinit, kirkko goottilaista tyyliä, kivellä lasketut kadut, kuvernöörin asunto — kaikki tuo näyttää siltä, kuin olisi joku kaupunki Kentin tai Surreyn kreivikunnasta siirretty tänne Kiinan rannalle, melkein vastaiselle puolen maapalloa.
Kädet taskussa kulki Passepartout Viktorian satamaa kohti katsellen palankiineja, telttakattoisia rattaita ja kiinalaisia, japanilaisia, eurooppalaisia, joita suurin joukoin vilisi kaduilla. Pikkuista vailla oli täällä jälleen Bombay tai Kalkutta tai Singapur uudestaan nähtävänä. Englantilaisia kaupunkeja on niinkuin mikä vyö vedetty maapallon ympäri.
Hän tuli Viktorian satamaan. Täällä, Kanton joen suussa, oli aluksia jos miltä maailman haaroilta, englantilaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia, hollantilaisia, kaikenlaisia kauppa- ja sotalaivoja, japanilaisia ja kiinalaisia veneitä, dshonkki-, semppa-, tankka- y.m. -nimisiä, jopa kukkalauttojakin. Kävellessään huomasi Passepartout joukottain maanasukkaita, vanhoja ukkoja keltaisissa puvuissa. Hän meni parturin luokse, ajattaakseen partansa oikein "à la chinoise" (kiinalaiseen tapaan), ja sai sikäläiseltä Figarolta kuulla, että nuo ukot olivat vähintään 80 vuoden iässä, jolloin heillä on oikeus käyttää vaatteissansa keltaista keisarillista väriä. Passepartout'in mielestä tuo oli kovin hassua, vaikkei hän itsekään osannut sanoa miksi.
Saatuaan partansa ajetuksi meni hän "Carnatic'in" laiturille ja näki Fiksin kävelevän siellä edestakaisin. Tämä ei häntä ensinkään kummastuttanut. Poliisimiehen kasvot osoittivat, että hän jälleen oli erehtynyt laskuissaan.
— Hyvä juttu, — arveli Passepartout, — huonosti käy Reform-Clubin herrain.
Hän astui Fiksin luo, iloisesti myhäillen, eikä ollut huomaavinaankaan tämän alakuloisuutta.
Syytä olikin Fiksillä olla alakuloinen, sillä tuota kirottua vangitsemiskäskyä ei ollut vielä täälläkään. Selvää oli, että se kulki hänen jäljessänsä kaupungista kaupunkiin; hänen täytyy siis vähän viivähtää, ennenkuin se ennättää tulla. Mutta kun Hongkong on viimeinen englantilainen kaupunki herra Foggin matkalla, pääsee tämä tiehensä ikipäiviksi, jos ei Fiksin onnistu pidättää häntä.
— No, monsieur Fiks, oletteko päättänyt lähteä meidän kanssamme hamaan
Amerikkaan? — kysyi Passepartout.