Martin Paz, joka tällä tavoin oli loukattu, lähestyi hispanialaista, jonka karskius näkyi olevan muuttumatoin ja, vetäen tikarinsa tupestaan, käänsi hän tikarin kärkeä omaa rintaansa kohti.
"Herra", sanoi Martin Paz hänelle kumisevalla äänellä, "jos vielä kerran lausutte noita sanoja, makaan minä kuolleena jalkainne juuressa".
Hispanialainen katseli hämmästyneenä tarkemmin indiania ja sääli häntä sydämensä pohjasta. Hän astui akkunan luokse, sulki sen hiljaa ja palattuaan takasin paikalleen kysyi hän:
"Kuka olette?"
"Indiani Martin Paz. Sotamiehet minua ajavat takaa, sentähden että olen puolustanut itseäni erästä mestisiä vastaan, joka hyökkäsi minun kimppuuni ja minä kaasin hänen maahan tikarin pistolla. Tämä mestisi on kihloissa erään nuoren tytön kanssa, jota minä rakastan. Herrani! Te voitte jättää minut vihollisteni käsiin, jos pidätte sen soveliaana".
"Herrani", vastasi hispanialainen mutkittelematta, "minä lähden huomenna Chorillon kylpypaikkaan. Jos tahdotte olla minun seurassani, tulette kohta olemaan turvassa kaikista tiedustelemisista, ettekä tule katumaan markiisi don Végalin kesti-ystävyyttä.
Martin Paz kumarsi jäykästi.
"Te voitte huomiseksi laskea levolle tälle vuoteelle", jatkoi don
Végal. "Ei ole kukaan, joka voi löytää turvapaikkaanne".
Hispanialainen lähti pois huoneesta ja indiani, jonka sydäntä niin jalo luottamus liikutti, jäi yksinänsä. Martin Paz antautui markiisin turviin ja vaipui tyynesti unen helmaan.
Auringon noustessa seuraavana aamuna antoi markiisi viimeiset käskyt lähdön suhteen ja kutsutti juutalaisen Samuelin luokseen. Sitä ennen lähti hän kuitenkin aamusaarnaan.