Emäntä meni matkoihinsa. Sambo aukasi kirjeen ja luki ääneen:
"Nuori tyttö on rukoillut Martin Pazin puolesta, sillä hän ei ole unohtanut indiania, joka pani henkensä alttiiksi hänen edestään. Jos Sambolla on jotakin uutisia pojastaan tahi jotakin toivoa vielä löytää häntä, tulee hänen kääriä punaisen silkkihuivin käsivartensa ympäri. Silmäpari löytyy, joka näkee hänen kulkevan ohitse joka päivä".
Sambo hieroi kirjettä sormiensa välissä.
"Tuo onneton", sanoi hän, "joka on silmäillyt naista".
"Kuka on tämä nainen?" kysyi Manangani.
"Hän ei ole indianinainen", vastasi Sambo, "hän on joku nuori, korkeasukuinen neitonen. Voi! Martin Paz, en tunne sinua enään".
"Aivotko tehdä sen, minkä tämä nainen pyytää teiltä?"
"En suinkaan", vastasi indiani kiivaasti. "Kadottakoon hän kaiken toivon jälleen nähdä poikani ja kuolkoon hän siitä".
Hän repi kirjeen palasiksi raivoissaan.
"Näkyy olleen indiani, joka on tuonut kirjeen tänne muassaan", huomautti Manangani.