— — —
— Akseli, poikaraukkani, rohkaise mielesi!
— — —
— Voimani ovat lopussa! En jaksa vastata. Mutta puhukaa edes minulle!
— — —
— Rohkeutta, sanoi taas setäni. Älä puhu, vaani kuuntele minua. Olemme etsineet sinua sekä ylhäältä että alhaalta käytävästä. Mahdotonta löytää sinua! Voi, kuinka olen surrut sinua, lapseni! Kun luulimme sinun yhä olevan Hannun-puron tiellä, niin menimme viimein alaspäin, silloin tällöin laukaisten pyssymme. Se seikka, että kuulemme toistemme äänet, on kokonaan akustinen ilmiö! Emme voi puristaa toistemme kättä! Mutta älä ole epätoivoissasi, Akseli! Onhan sekin jo jotakin, että kuulee toinen toisensa äänen.
— — —
Sillävälin olin tuumaillut tilaani, ja sieluuni palasi jälleen heikko toivo. Mutta ennen kaikkea oli yksi asia tärkeä. Asetin siis suuni likelle seinää ja sanoin:
— Setä!
— — —