Mutta ennenkuin lähdemme, lasken havaintojeni mukaan kuljetun matkan pituuden ja kirjoitan sen muistikirjaani. Olemme etääntyneet kaksisataaseitsemänkymmentä penikulmaa Port-Graübenistä, ja olemme kuudensadankahdenkymmenen penikulman päässä Islannista, Englannin alapuolella.
[XXXV]
Perjantaina elokuun 23 p:nä. — Seuraavana aamuna on komea Geysir kadonnut näkyvistämme. Tuuli on kiihtynyt ja vienyt meidät nopeasti pois Akselin-saarelta; pauhu on vähitellen vaiennut.
Ilmanmuutos, jos niin sopii sanoa, tapahtuu pian. Ilmakehä tulee täyteen höyryjä, jotka sisältävät suolaisen veden haihtumisesta syntynyttä sähköä; pilvet laskeutuvat muuttuen viimein vihertäviksi; sähköiset säteet tuskin voivat tunkea niiden läpi; on kuin olisi synkkä verho laskeutunut näyttämön eteen, jossa myrskynäytelmä on pian nähtävänä.
Tunnen mieleni omituisesti liikutetuksi, niinkuin jokainen ihmisolento jonkin suuren tapahtuman lähestyessä. Pyöreähköt, päällekkäin kasaantuneet pilvet etelässä näyttävät ennustavan pahaa; niillä on sellainen "järkähtämätön" ulkonäkö, jonka usein olen huomannut myrskyn alkaessa. Ilma on raskas, meri tyyni.
Etäällä ovat pilvet äärettömän suurien pumpulitukkojen näköisiä; vähitellen ne paisuvat ja käyvät sitä harvalukuisemmiksi, kuta suuremmiksi ne venyvät kooltaan; ne ovat niin raskaita, etteivät nouse ylemmäksi taivaan rantaa, mutta kasaantuvat vähitellen tuulen kiihtyessä muodostaen vihdoin synkän, hirveän näköisen röykkiön.
Ilmakehä on hyvin sähköistä, ja sama "aine" tunkee ruumiini läpi; hiukseni nousevat pystyyn ja minusta tuntuu kuin toverini saisivat voimakkaan sysäyksen, jos he tällä hetkellä koskettaisivat minuun.
Lauantaina elokuun 24 p:nä. — Kello 10 aamulla ovat myrskyn enteet vielä selvemmät; voisi sanoa, että tuuli tyyntyy vetääksensä henkeänsä; pilvet ovat ikäänkuin suuri säkki, johon tuulet kokoontuvat.
En tahdo uskoa näitä enteitä, mutta en voi kuitenkaan olla sanomatta: