— Mutta se on mahdotonta! sanoin minä kohauttaen olkapäitäni ja vastustaen sellaista otaksumista.
— Mahdotontako? vastasi professori Lidenbrock ankaralla äänellä. Miksi se olisi mahdotonta?
— Sentähden, että tämä aukko on tietysti laava-aineen, tulisten kivien tukkima, ja siis — — —
— Entäpä jos se on sammunut tulivuori?
— Sammunut?
— Niin; tultasyökseviä vuoria ei ole nykyään maailmassa kuin kolmensadan paikoilla, mutta sammuneita tulivuoria on koko joukon enempi. Sneffels on viimeksimainittuja, ja historiallisena aikana ei sillä ole ollut enempää kuin yksi ainoa purkaus, nimittäin vuonna 1219; siitä ajasta alkaen on sen rauhattomuus vähitellen tauonnut eikä se nyt enää kuulu tultasyöksevien joukkoon.[23]
Näihin varmoihin selityksiin ei minulla ollut mitään vastaamista; siirryin siis tarkastamaan kirjoituksen niitä kohtia, jotka näyttivät epäselviltä.
— Mitä Scartaris merkitsee? kysyin minä, ja mitä tuo Calendas Julii on merkitsevinänsä?
Setäni mietti muutamia sekunteja. Aloin jo toivoa, 53 ettei hän saisi tätä selvitetyksi, mutta toivoni petti heti, sillä pian hän vastasi:
— Mitä sinä sanot epäselväksi, on minulle aivan selvää. Juuri tämä todistaa sitä nerokasta huolenpitoa, jolla Saknussemm on tahtonut määritellä keksintönsä. Sneffels-vuoressa on useita aukkoja; oli siis tarpeellista määrätä, mikä aukko johtaa maan keskukseen. Minkä keinon keksi nyt tuo oppinut islantilainen? Hän huomasi, että kun heinäkuun ensimmäinen päivä lähestyi, niin silloin, kesäkuun viimeisinä päivinä, yksi vuoren huipuista, Scartaris, loi varjonsa kysymyksessä olevan aukon suulle, ja tämän seikan hän mainitsi kirjoituksessaan. Voiko ajatellakaan enää tarkempaa määräystä ja onko mahdollista, että voisi enää syntyäkään epäilyä oikeasta tiestä, kun kerran olemme päässeet Sneffelsin huipulle?