Koska haahkatelkkä ei valitse asuinpaikaksensa jyrkkiä kallioita, vaan tasaisia ja sellaisia, joille se helposti pääsee, niin islantilainen linnustaja saattaa hoitaa ammattiansa ilman suurta ponnistusta. Hän on maamies, joka ei kylvä eikä leikkaa eloansa, vaan kokoaa sen vain.
Tämän totisen, hitaan ja harvapuheisen miehen nimi oli Hannu Bjelke, ja hän tuli palvelukseemme Fridrikssonin puoltosanan perusteella. Hän oli tuleva matkaoppaamme; hänen käytöstapansa oli kummallinen vastakohta setäni käytökselle.
Kuitenkin he sopivat hyvästi kaupoista. Ei kumpikaan pitänyt lukua hinnasta, toinen oli valmis vastaanottamaan, mitä hänelle tarjottiin, toinen altis antamaan, mitä vaadittiin. Ei milloinkaan ole kauppaa helpommin tehty.
Sopimus oli, että Hannu sitoutui viemään meidät Stapi-nimiseen kylään, Sneffels-niemen etelärannalle, liki tulivuoren juurta. Maamatkaa oli noin kaksikolmatta penikulmaa, setäni arvelun mukaan parin päivän matka.
Mutta kun hän sai tietää, että oli kysymys tanskalaisista penikulmista, joissa on neljäkolmatta tuhatta jalkaa, piti hänen antaa perään laskuissansa, ja, huonoihin teihin katsoen, laskea matkaan seitsemän tahi kahdeksan päivää.
Setäni saisi käytettäväkseen neljä hevosta, kaksi hänelle ja minulle ratsuiksi ja kaksi kantamaan tavaroitamme. Hannu kulkisi tapansa mukaan jalkaisin. Hän tunsi täydellisesti tämän osan rantamasta ja lupasi viedä meidät lyhyintä tietä.
Hänen palveluksensa ei loppuisi tultuamme Stapi-kylään, vaan kestäisi se koko sen ajan, minkä setäni tarvitsi tieteellisiin tutkimusmatkoihinsa; hänellä oli palkkaa kolme taaleria viikossa. Mutta välttämättömäksi ehdoksi määrättiin nimenomaan, että tämä summa maksettaisiin hänelle joka lauantai-ehtoona.
Lähtöpäivä määrättiin kesäkuun 16 päiväksi. Setäni tahtoi antaa linnustajalle käsirahaa, mutta tämä epäsi sen yhdellä ainoalla sanalla.
— Jäljestäpäin, hän sanoi, ja professori tulkitsi tämän heti minulle.
Kun sopimus oli tehty, meni Hannu heti pois.