Laiva Delphin.
Ensimäinen virta, jonka aaltoja höyryaluksen rattaat panivat vaahtoamaan, oli Clyde. Tämä tapahtui 1812. Höyryaluksen nimi oli Komet ja se kulki säännöllisesti Glasgowin ja Greenokin väliä kuuden peninkulman nopeudella tunnissa. [Peninkulmilla tässä kirjassa aina ymmärretään Englannin peninkulmia, johon menee noin 5,5 kilometriä = 5,566 metriä.] Siitä ajasta asti on enemmän kuin miljoona höyryjä eli pakettiveneitä kulkenut ylös ja alas tämän Skotlannin virran uomaa pitkin, ja asukkaiden tuossa isossa kauppakaupungissa luulisi siis jo hyvinkin tottuneen näkemään ihmeitä höyrylaivaliikkeen alalla.
Kuitenkin olivat Joulukuun 3 päivänä 1862 Glasgowin likaiset kadut täytetyt lukemattomilla ihmislaumoilla, joissa oli laivanisäntiä, kauppiaita, tehtaanomistajia, työmiehiä, merimiehiä, naisia ja lapsia, kaikki matkalla erääseen suureen Kelvinnimiseen laivatelakkaan, jonka omistivat herrat Tod ja Mac Gregor. Tämä viimeksi mainittu nimi todistaa kyllin selvästi, että Skotlannin ylänköläisten kuuluisista jälkeisistä oli tullut tehtailijoita ja että vanhain klanien kaikki entiset vasallit olivat luontuneet kelvollisiksi työmiehiksi. [Klaneiksi kutsuttiin Skotlannissa muinoin sukukuntien vanhimmat, joilla oli patriarkallinen valta heimokuntansa yli.]
Kelvintokka on muutamien minuuttien matkan päässä kaupungista Clyde-virran oikealla rannalla. Sen äärettömät alat olivat kohta uteliaiden katsojain vallassa. Ei yhtään tyhjää paikkaa ollut rantasilloilla, varvin muureilla eikä makasiinien katoilla. Joella liikkui kaikellaisia aluksia ristiin rastiin ja Gowanin kunnaat vasemmalla rannalla vilisivät katsojia täynnänsä.
Ei täällä kumminkaan ollut hommana mikään erinomainen juhlallisuus; tahdottiin vain nähdä erään laivan lähtöä veistämöltä. Luulisipa Glasgowin asukkaiden olleen tottuneita näkemään tällaisia tapahtumia; mutta kentiesi Delphin — tämä oli Todin ja Mac Gregorin rakentaman aluksen nimi — oli jotenkin omituinen näöltänsä? Eipä ollutkaan, totta puhuaksemme. Se oli iso alus, noin viidentoista sadan tonnin kantavuutta, teräslevyillä peitetty ja jota suurella vaivalla ja äärettömillä kustannuksilla oli koetettu saada niin nopeakulkuiseksi kuin mahdollista. Sen kone, tehty Lancefieldin työpajoissa, oli korkeanpainonkone, ja sillä oli viidensadan hevosvoiman nimellinen väkevyys. Sitä pani liikkeelle propelli kummallakin puolen perävannasta, jotka molemmat olivat aivan erillään toisistansa. Tämä oli ihan uusi, Dudgeon de Millwallin keksimä laitos, joka antaa aluksille suuren nopeuden samalla kuin sallii niiden pyörähtää ja tehdä kiertoliikkeen hyvin ahtaalla alalla. Mitä Delphinin uppomittaan tulee, ei se ollut erittäin suuri. Tuntijat eivät sen suhteen erehtyneet, ja he siitä syystä päättivät, että tämä alus oli aiottu käymään kohtalaisen syvillä vesillä.
Mutta kaikista näistä erityisistä asianhaaroista ei käynyt millään muotoa selville yleisön innostus ja osanotto. Delphinissä ei ollut mitään enemmin tahi vähemmin outoa nähtävää kuin monessa muussakaan aluksessa. Oliko siis sen lähtö veistämöltä yhdistettynä johonkin koneelliseen vaikeuteen, joka oli voitettava? Eipä niinkään. Clyde-virta oli jo helmoihinsa ottanut vastaan monta paljon kantavampaa alusta, ja Delphinin laskeminen vesille oli käypä niin mutkattomasti kuin suinkin maailmassa.
Vesi seisoi aivan tyynenä ja samassa silmänräpäyksessä kuin pakoveden aika rupesi tuntumaan, alkoivat laskemishommat. Kurikat paukahtivat yhtaikaa kiiloja vasten, jotka olivat aiotut kohottamaan aluksen emäpuuta. Ennen pitkää tutisi koko tuo kookas rakennus, ja niin vähän kuin se kohosikin, havaittiin kumminkin sen järkkyvän asemaltansa. Lipuminen alkoi, se kiihtyi kiihtymistänsä, ja muutamain silmänräpäysten perästä Delphin, jätettyänsä huolellisesti suopatun lavansa, sukelsi Clyde-virtaan, sakeiden valkoisten savutuprujen keskelle. Sen perä hetkahti joen mutapohjaa vasten, mutta kohahti sysäyksen synnyttämän jättiläisaallon harjalle, ja olisi tämä muhkea höyry vauhdissaan rusahtanut rikki rantasiltoja vasten Gowanin luona, elleivät kaikki ankkurit jotka yht'aikaa heitettiin alas hirmuisella jytinällä, olisi ehkäisseet sen vauhtia.
Delphin oli onnellisesti ja hyvästi lähtenyt veistämöltä ja keinui nyt kauniisti virralla. Kaikki katsojat taputtivat käsiänsä, aluksen nyt ollessa luonnollisessa elementissään, ja mahtavia hurraa-huutoja kuului molemmilta rannoilta.
Mutta mikä oli siis syynä näihin huutoihin ja mieltymyksen osoituksiin? Varmaan ihastuneimpain katsojain olisi ollut sangen vaikea selittää innostustansa. Mikä oli siis syynä siihen erityiseen mielenkiintoon, jonka tämä alus nostatti? Syynä oli vaan se salaperäisyys, johon sen tarkoitus oli verhottu. Minkälaista kauppaa varten se oli käytettävä, sitä ei tietty, ja jos sitä kysyit noilta erinäköisiltä, utelioilta ihmisjoukoilta, niin syystäpä taisit hämmästyä niistä erilaisista mielipiteistä, joita oli olemassa tästä tärkeästä asiasta.
Kuitenkin pitivät ne ihmiset, jotka olivat parempia tietoja saaneet, taikka jotka ainakin luulivat niiden joukkoon kuuluvansa, siinä yhtä että tällä höyryllä oli joku tehtävä toimitettavana siinä kauheassa sodassa, joka siihen aikaan tuotti turmiota Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain väestölle. Mutta sen enempää he eivät asiasta tienneet, eikä olisi yksikään heistä saattanut sanoa, oliko Delphin kaappaajalaiva vaiko tavara-alus, oliko se liittoutuneitten aluksia vaiko Yhdysvaltojen laivastoon kuuluva.