"Kiitos, mr James" — sanoi tyttö — "minä kiitän teitä kaikesta sydämmestäni."
Nämä sanat kuultuansa James Playfair tunsi sydämmensä hypähtävän rinnassaan. Kyynelsilmin ja värähtävin huulin hän lähestyi tyttöä. Hänen teki mieli puhua ja ilmaista tytölle tunteensa, joita ei kauemmin voinut hillitä, kun Crockston astui väliin sanoen:
"Kas niin nyt ei olekaan aikaa olla noin hellätunteinen. Sen sijaan tuumikaamme, ja neuvotelkaamme järkevästi asiasta."
"Onko sinulla siis jotakin neuvoa, Crockston?" — kysyi miss Jenny.
"Minulla on aina joku neuvo varalla" — vastasi amerikalainen. — "Se juuri on erikoisalani."
"Mutta onko se hyväkin neuvo" — sanoi James Playfair.
"Oivallinen eivätkä edes ministerit Washingtonissa voisi parempaa keksiä. Onpa niin kuin mr Halliburt jo olisi täällä laivassa."
Crockston sanoi nämä sanat semmoisella varmuudella ja niin hyvillä mielin, että heikkouskoisimpaankin olisi sama varma vakaumus tarttunut.
"Annapas kuulla tuumasi!" — sanoi James Playfair.
"Annan, kapteini; teidän pitää mennä kenraali Beauregardin luokse ja pyytää hänen apuansa erääseen hyvään asiaan, jota hän ei ole teiltä kieltävä."