Hän oli vankka, hartiakas, uljas, punaverinen mies, jonka yksinkertaisissa kasvonpiirteissä vivahteli jonkin verran viekkautta ja iloisuutta. Hän ei näyttänyt ymmärtävän merimiehen ammattia ja hän katseli ympärilleen niinkuin se, joka ei ole juuri tottunut laivan kantta tallailemaan. Kuitenkin oli hän olevinaan kuin merihärkä ainakin, tarkasteli Delphinin taklaasia ja heitteli ruumistaan sinne ja tänne, niinkuin merimiehillä tapana on.
Tultuansa kapteinin eteen katsoi hän vakavasti häntä silmiin ja sanoi:
"Kapteini James Playfairko?"
"Minä se olen" — vastasi tämä — "mitä tahdotte?"
"Päästä teidän palvelukseenne laivassa."
"Sijaa ei enää ole. Laivaväki on täysilukuinen."
"Vaikka kohta, yksi mies lisäksi ei tuottane teille häiriötä!
Päinvastoin."
"Niinkö luulet?" — sanoi Playfair, tarkastaen vierasta aina silmän pohjaan asti.
"Siitä olen aivan varma", — vastasi matruusi.
"Mutta kuka sinä olet?" — kysyi kapteini.