Kahdeksastoista luku
Lennätin. Metsästystä. Valokuvia. Jo kaksi vuotta! Isänmaan muistoja. Poispääsyn mahdollisuuksia. Lincolnin saaren ympäri. Taas selittämätön seikka.
Merkillinen vain oli tuon pullosta löydetyn paperin arvoitus. Kenties oli Ayrton sittenkin sen kirjoittanut vielä täysijärkisenä ollessaan? Mutta kuinka paperi olisi voinut kastumatta säilyä niin kauan meren pinnalla uiskentelevassa pullossa? Valhetta Ayrton ei olisi saattanut puhua, sillä ei valehtele enää se, joka niin paljon rikoksia tunnustaa.
Oltiin tammikuun alussa 1867. Kiireisissä kesätöissä oli Ayrtonista paljon apua, hän kun hoiti huolellisesti siirtokunnan nyt jo melkoista karjaa. Insinööri ja Gideon Spilett jättivät hänen huolekseen myös antaa heille viipymättä tietoja, jos hän huomaisi sillä puolen saarta jotain outoa tai merkillistä. Tämä pikaisen tiedonannon tarve herätti toisenkin ajatuksen: saattaisihan tapahtua, että Ayrton huomaisi rannalle äkkiä ilmestyneen aluksen, haaksirikkoisen tai vaikkapa merirosvojen laivan, tai hän saattaisi tarvita pikaista apua — silloinhan oli sana kiireimmiten saatava Graniittilinnaan.
Tammikuun 10. päivänä Cyrus Smith otti toveriensa kanssa puheeksi, kuinka nopea yhteys karjakartanon ja Graniittilinnan välillä olisi tarpeen.
— Se on ymmärrettävä asia, että sellaista tarvitaan, arveli Pencroff, — mutta millainen se yhteys olisi? Ihanko lennätin tänne laitettaisiin?
— Oikein arvattu, sellainen laitetaan, sillä välineitä meiltä ei puutu.
— No ei totta maar meidän insinöörille ole mikään mahdotonta, Pencroff virkkoi. — Kyllä täällä tosissaan vielä jonakin päivänä höyryveturikin mennä jyrisee.
Vaikein tehtävä oli rautalangan aikaansaaminen. Mutta Cyrus Smith rakensi langan vetämistä varten erityisen laitteen, jonka pääajatuksena oli se, että rauta-suikaletta vedettäisiin ensin paksun teräslevyn isompain ja sitten yhä pienempäin reikäin läpi, joten se ohenisi kerta kerralta, kunnes se saataisiin sellaiseksi kuin kulloinkin tarvittiin. Laitteen liikevoimana oli entinen vesivoimalla käyvä villanvanutuskone.
Patterit Cyrus Smith rakensi sen yksinkertaisen mallin mukaan, jonka Becquerel jo v. 1820 oli keksinyt, käyttäen aineksina typpihappoa, lipeää ja sinkkiä. Viimeksimainittua metallia saatiin yllin kyllin siitä sinkkilevystä, joka oli ollut tavarain ympärillä siirtolaisten löytämässä arkussa.