Samassa kuului ketjujen räminää.
Laiva jäi yöksi Liittolahteen.
Toinen luku
Ayrtonin ehdotus. Norfolkin pahantekijät. Ayrtonin sankarillinen aikomus. Vain kuusi viittäkymmentä vastaan.
Nyt ei enää tarvinnut epäillä merirosvojen aikeita: he kävisivät ankkuriin ja nousisivat veneillään maihin. Mahdollisesti he vain ottaisivat vettä Laupeudenjoen suusta ja lähtisivät pois. Mutta miksi sitten lippu, miksi tykinlaukaus? Pelkkää turhaa mahtailemistako vain?
Graniittilinnan siirtolaiset voivat kyllä pysyä kätkössä merirosvoilta, mutta heidän lammas- ja kanatarhansa ja istutuksensa — kaiken sen saattoivat rosvot hävittää muutamassa tunnissa.
— Niin kyllä, myönsi Cyrus Smith, — emmekä me pysty heitä siitä estämään.
— Kun tietäisi, onko niitä paljonkin, virkkoi Gideon Spilett. — Kymmenkunta tai puolitoistakin kymmentä me kyllä hoitelisimme, mutta jos niitä on neljä-, viisikymmentä...
— Mr Smith! virkkoi Ayrton, astuen äkkiä insinöörin luo. — Sallikaa minun yrittää!