Heillä ei ollut sydäntä kieltää tuota uljasta miestä ryhtymästä rohkeaan ja vaaralliseen yritykseen: saavuttuaan laivan luo hän aikoi yön pimeydessä kiivetä ankkuriketjua myöten partaalle. Siellä hänen oli mahdollista saada selko rosvojen luvusta ja heidän puheitaan kuuntelemalla päästä heidän aikeittensa perille.
Sanoista tekoihin. Pencroff ja Nab toivat pirogin Laupeudenjoen suusta, ja kello puoli kymmenen illalla Pencroff meni saattamaan Ayrtonia Pelastuksenluodolle, josta tämä sitten lähtisi vaaralliselle retkelleen.
Viipymättä nuo kaksi merimiestä alkoivat soutaa salmen yli. Pian he olivat myös kävelleet luodon poikki, ja empimättä Ayrton heittäytyi veteen. Pencroff päätti jäädä luodolle odottamaan hänen paluutaan.
Pakovesi joudutti uljaan uimarin matkaa, ja laivalla paloi joitakin tulia: siinä hänen majakkansa. Puolen tunnin kuluttua hän oli laivan kupeella ja kiipesi ketjua myöten keulaan. Siellä riippui muutamia merimiesten housuja. Yhdet niistä hän veti jalkaansa. Sitten hän rupesi kuuntelemaan.
Laivalla ei nukuttu. Päinvastoin siellä puhua paasattiin, juotiin ja laulaa loilotettiin. Äkkiä Ayrton kuuli huutoja:
— Kelpo purkki kerrassaan tämä meidän Speedy! [Speedy = nopea.]
— Alusta myöten nimikin.
— Tähän sopisi koko Norfolkin väki ja — ota sitten hännästä kiinni.
— Eläköön päällikkö!
— Eläköön Bob Harvey!