Vihdoin kello kahdeksan alkoi Speedyn kannella vilkas liike. Vene laskettiin vesille, ja siihen astui seitsemän merirosvoa, aseissa kiireestä kantapäähän. Vanhin asettui perään, neljä airoihin ja kaksi keulaan, kasvot saarta kohti. Vene alkoi lähestyä Pelastuksenluotoa kulkien hyvin varovasti, yhtä mittaa luodaten, nähtävästi tutkiakseen väylää, jota myöten itse prikikin pääsisi lähemmäksi rantaa. Noin kolmekymmentä miestä oli laivan köysissä seuraamassa mitä suurimmalla jännityksellä veneen kulkua.
Päästyään kahden kaapelinmatkan päähän rannasta vene pysähtyi. Perämies nousi seisomaan nähdäkseen, missä kohdassa olisi parasta laskea rantaan. Samassa kajahti kaksi laukausta. Sinervä savu kiiri rantakallioitten kohdalla. Perämies ja luotsi keikahtivat päistikkaa veneen pohjalle: Ayrtonin ja Pencroffin luodit eivät olleet harhaan lentäneet. Ei ollut vielä pyssyjen savu haihtunut, kun jo pamahti laivassa tykki ja luoti tärähti kallioihin, joitten takana Ayrton ja Pencroff olivat piilossa. Kivensiruja satoi heidän päälleen, mutta muuta vahinkoa heille ei tullut.
Toinen peränpitäjä astui entisen sijaan. Vene ei kääntynytkään takaisin laivalle, vaan riensi kiireesti hyvän matkaa pyssyn kantaman ulkopuolelle ja kääntyi sitten Laupeuden joen suuta kohti laivansa tykkien suojassa, nähtävästi aikoen salmen kautta päästä luodolla olijain taakse. Mutta Ayrton ja Pencroff eivät liikahtaneetkaan, sillä he luottivat reportterin ja Nabin toimintaan. Tuskin oli vene saapunut parin kaapelinmatkan päähän joen suusta, niin pamahti taas kaksi laukausta ja kaksi rosvoa kaatui veneen pohjalle. Laivasta vastattiin jälleen tykin laukauksella, mutta luoti ei nytkään saanut aikaan mitään vahinkoa.
Vene lähti nyt kiitämään takaisin laivalle, jossa miehet otettiin vastaan kauheasti huutaen ja kiroten monien kuolleiden ja haavoittuneiden tähden. Heti sen jälkeen laskettiin kaksi venettä alas. Toiseen laskettiin kaksitoista, toiseen kahdeksan miestä. Edellinen suuntasi kulkunsa luotoa kohti, toinen otti suunnan etelämpään, nähtävästi aikoen sitä tietä päästä luodon rannalle. Ayrtonia ja Pencroffia uhkasi nyt vaara kahdelta puolen, mutta he päästivät veneen kuitenkin pyssyn kantaman päähän ja tervehtivät tulijoita jälleen kahdella laukauksella, jotka nekään eivät menneet harhaan. Ammuttuaan vielä pelotukseksi kymmenisen laukausta he lähtivät juoksujalkaa rantaan, astuivat pirogiinsa ja pääsivät salmen poikki Cyrus Smithin ja Harbertin luokse.
Samassa kuului laukauksia joen suunnalta päin, jonne pienempi vene oli sillä välin ennättänyt. Kaksi rosvoa lyyhistyi hengettömänä veneen pohjalle, muut päästivät säikähdyksissään airot käsistään, ja nousuveden virta tarttui veneeseen ja alkoi kiidättää sitä kovaa vauhtia joen suulla olevia teräviä kallioita kohti. Siinä se särkyi, mutta kuusi henkiin jäänyttä rosvoa, kannatellen pyssyjään ilmassa ja siten suojellen niitä kastumasta, kahlasivat rantaan ja pakenivat kiireimmiten Löytönientä kohti.
Tilanne oli siis seuraava: luodolla kaksitoista rosvoa, useimmat tosin haavoittuneita, mutta heillä oli vene käytettävänään; saaressa kuusi hukkumasta pelastunutta rosvoa, jotka eivät kuitenkaan päässeet Graniittilinnaan, koska nostosilta oli vedetty ylös. Ensinmainitut olivat, tutkittuaan tarkasti koko luodon, lähestyneet sen länsirantaa. Itse he eivät kyenneet tekemään mitään pahaa siirtolaisille eivätkä pelänneet saarelaistenkaan pyssyjä, joitten eivät suinkaan luulleet kantavan salmen yli. He eivät tienneet millaisin karbiinein sekä Ayrton että reportteri olivat aseistetut, ja etenivät rohkeasti rantaan asti. Mutta melkein yhtaikaa pamahtivat molemmat karbiinit, ja kaksi rosvoa kaatui jälleen maahan.
Silloin syntyi yleinen hämminki. Muut kiiruhtivat toiselle rannalle minkä jaksoivat, hylkäsivät kuolleensa sekä haavoittuneensa, hyppäsivät veneeseen ja soutivat laivaansa takaisin.
Pian sen jälkeen palasivat Pencroff ja Nab muitten siirtolaisten luo, mutta samaan aikaan alkoi Speedystä kuulua ketjujen vingahtelua. Priki nosti ankkurinsa ja lähti vähin purjein kulkemaan luodon eteläistä nientä kohti.
Kiireimmiten palasivat siirtolaiset silloin Graniittilinnaan. Vuorenseinämästä ulkonevain kallioitten suojassa he pääsivät nousemaan asuntoonsa vihollisen näkemättä. Pari kolme tykinlaukausta ja kivensirpaleitten rapina osoittivat vihollisen olevan lähellä. Tuolla priki — niinkuin vihreäin lehväverhojen lomitse näkyi — oli jo salmessa ja sieltä se alkoi hurjasti ampua sekä Laupeudenjoelle päin että Graniittilinnan vuoreen. Siirtolaisten täytyi varovaisuuden vuoksi vetäytyä syrjään aukoista. Äkkiä lävisti tykinluoti oven eteen asetetut lehvät ja pirstoutui eteisen peräseinään.
Bob Harvey oli nähtävästi ruvennut epäilemään näitä keskellä vuorenseinää olevia vihreitä verhoja ja laukaissut tykin niitä kohti. Graniittilinna oli siis alttiina vihollisen tulelle. Siirtolaisten täytyi paeta perimmäisiin komeroihin.