Mikä oli ollut syynä Speedyn kummalliseen haaksirikkoon? Pencroff väitti syyksi räjähdystä ruutisäilössä. Gideon Spilett arveli prikin ajaneen karille. Merimies taas intti sitä mahdottomaksi, koska salmessa ei ollut minkäänlaisia kareja ja sitä paitsi nousuvesi oli silloin ylimmillään. Cyrus Smith ei puhunut mitään.
Vähitellen alkoi pakovesi, ja Speedyn kylki paljastui paljastumistaan. Se oli melkein alassuin pohjassa: mastojen katkettua oli pohjalasti siirtynyt paikoiltaan ja pakottanut sen tähän asentoon. Pohjassa, pitkin köliä, oli ammottava aukko, ainakin kuusi metriä pitkä. Vaskivuoraus, kylkilaudat, kaarenosat, naulat — kaikki oli aukon kohdalta suorastaan kadonnut olemattomiin. Pencroffin toivo, että he Speedyn hylystä ehkä korjaamalla saisivat itselleen merikelpoisen aluksen, jolla pääsisivät kotimaahansa, raukesi tyhjiin heidän nähdessään tämän hävityksen.
Käyttäen hyväkseen pakoveden aikaa siirtolaiset avasivat kirveillä aukon entistä suuremmaksi ja koettivat korjata maihin mitä suinkin mahdollista. Yks kaks olivat Ayrton ja Pencroff panneet kuntoon nostotaljan, ja sen avulla nostettiin kääröt ja laatikot toinen toisensa jälkeen laivan uumenista ylös ja hinattiin tai soudettiin rantaan.
Rungon sisustaa tarkastellessaan Cyrus Smith huomasi, ettei tuho ollut kohdannut ainoastaan laivan ulkopuolta, vaan että sisustakin oli joutunut kauhean hävityksen alaiseksi. Näytti siltä, kuin pommi olisi räjähtänyt laivan sisässä.
Seuraavat kolme päivää kuluivat kovassa työssä: pakoveden aikana siirtolaiset herkeämättä korjailivat laivasta arvokkaita ja tarpeellisia esineitä loppumattomiin. Alus- ja päällysvaatteita, työkaluja, kojeita, ruokavaroja, juomia, ruutia ja ampuma-aseita — kaikkea saatiin enemmän kuin olisi luullut heidän koskaan tarvitsevan. Ruutitynnyrit olikin niin huolellisesti suojattu sisä- sekä ulkopuolelta, ettei vesi ollut ennättänyt yhtään vahingoittaa niiden sisällystä. Yksin laivan tykitkin saatiin ilmanpitävien tynnyrien avulla nostetuksi ylös ja hinatuksi maihin, samoin ketjut ja ankkurit. Vaskivuoraustakin kiskottiin irti niin suurelta alalta kuin suinkin mahdollista.
— Jo nyt ollaan liiankin rikkaita, puheli Pencroff. — Mitähän me kaikella tällä tavaran paljoudella teemmekään!
Hormien lukuisiin komeroihin he sitten kätkivät saamansa aarteet.
Prikinhylky oli nyt tyhjä, ja ankara koillistuuli teki lokakuun 24. päivää vasten yöllä siitä kokonaan lopun: entinen uljas Speedy särkyi pirstaleiksi, joita sitten aallot ajelivat rantaan. Laivan kaapeista ei ollut löydetty mitään papereita, joista olisi voinut päättää, kenen oma se aikoinaan oli ollut. Merirosvot olivat tietysti tahallaan hävittäneet kaikki jäljet.
Ja niin olisi syy prikin eriskummalliseen tuhoon pysynyt iät kaiket salassa, ellei Nab samoillessaan meren rannalla lokakuun 30:ntenä olisi sattumalta löytänyt metallitorven kappaletta, jossa ilmeisesti näkyi räjähdyksen jälkiä. Hän vei sen isännälleen. Tämä tarkasteli sitä kauan ja virkkoi viimein:
— Ystävät! Muistattehan, että Speedy ennen uppoamistaan lennähti ilmaan! Kas tässä syy siihen.