Varhain aamulla marraskuun 9:ntenä hän lähti toisen onagerin vetämillä rattailla. Kahden tunnin kuluttua hän sähköteitse ilmoitti, että karjamajalla oli kaikki hyvässä kunnossa.
Marraskuun 10:ntenä päivällisen jälkeen lähtivät Spilett, Pencroff ja Harbert Ilmapallon valkamaan katsomaan oliko Bonadventure saanut olla merirosvoilta rauhassa. Valkamaan ei ollut kuin puoli seitsemättä kilometriä, mutta kulku kesti kuitenkin kaksi tuntia, sillä matkalla tutkittiin ympäristö tarkoin.
Bonadventure oli kauniisti ankkurissa, eheänä ja sirona kuten ennenkin, "nöyränä lähtemään, milloin vain käsky käy", kuten Pencroff sanoi.
Hyvillä mielin he kävelivät aluksen kannella todeten, kuinka kaikki siinä oli entisessä kunnossa, kun äkkiä Pencroff huudahti:
— Peijakas! Sepä vasta jutku!
— Mitä nyt?
— Tuo solmu ei ole minun tekemäni, ei ikipäivinä! Ja Pencroff näytti solmua, jolla ankkuriköysi oli kiinnitetty relaan.
— Mutta ehkä olette erehtynyt?
— En! huudahti Pencroff. — Minä teen tällaiseen paikkaan aina kaksoissolmun, merimiehensolmun. Ja se on mennyt minulle niin veriin, että minun on mahdotonta erehtyä.
— Olisivatkohan merirosvot käyneet täällä? kysyi Harbert.