— Ja saadaan kanssa! vakuutteli merimies.
Ja tämä salaperäinen lääkäri, olipa hän kuka tahansa, sai olla varma Pencroffin jokseenkin tuntuvasta syleilystä.
Joulukuu kului loppuun ja sen mukana vuosi 1867, kovain koettelemusten vuosi. Uuden vuoden alkaessa oli mitä kaunein sää; kuumuus oli troopillinen, mutta sitä vilvoittivat meren lauhkeat tuulahdukset. Harbertin vuode oli siirretty ikkunan ääreen, ja siinä hän hengitti meren terveellistä, raikasta, suolaista ilmaa. Ruokahalu lisääntyi lisääntymistään, ja voi kuinka sulavia ja meheviä ja maukkaita aterioita uskollinen Nab hänelle laittoikaan!
— Ihan tässä tekee mieli ruveta sairaaksi, kun noin hyvänä pidetään! puheli Pencroff.
Tammikuussa tehtiin Näkötornin ylängöllä ahkerasti työtä, vaikka työ rajoittuikin sen kokoamiseen, mikä rosvojen hävitykseltä oli säilynyt niin pellolla kuin kasvitarhoissakin. Sen verran ainakin tuli kokoon, että saatiin siemen vuoden jälkimmäiselle kasvukaudelle. Ulkosuojia Cyrus Smith ei katsonut viisaaksi ruveta uudelleen rakentamaan, koskapa ne minä hetkenä tahansa saattoivat jälleen joutua rosvojen hävittämiksi.
Kuukauden keskivaiheilla Harbert nousi vuoteeltaan ja liikkui huoneessa ensin lyhyen sitten pitemmän aikaa, ja kuukauden lopulla hän jo kuljeskeli Näkötornin ylängöllä ja meren rannalla, väliin käyden Pencroffin ja Nabin kanssa uimassa.
Kauan suunnitteilla ollut tiedustelumatka kävi nyt yhä mahdollisemmaksi, ja vihdoin Cyrus Smith saattoi määrätä lähtöpäivän. Se oli helmikuun 15:s. Valmisteluihin ryhdyttiin heti, sillä heidän oli määrä viipyä matkalla niin kauan, että he pääsisivät kumpaisenkin tarkoituksensa perille: ensinnäkin he hävittäisivät saarelta merirosvot, joita ei ollut koko tänä aikana näkynyt Graniittilinnan läheisyydessä, ja löytäisivät Ayrtonin, jos hän vielä oli elossa, ja toiseksi saisivat selville "saaren hengen", joka niin tehokkaasti oli ollut osallisena heidän vaiheissaan.
Matka päätettiin suunnata metsäin halki Käärmeniemeen. Rattaille pantiin leiritarpeet, kamiina ja erilaisia astioita, samoin aseita ja ampumatarpeita. Niin ikään päätettiin jättää Graniittilinna aivan autioksi. Top ja Jup otettiin mukaan nekin. Saavuttamaton kivilinna suojelisi kyllä itse itseänsä.
Helmikuun 14:s, lähtöpäivän aatto, oli sunnuntai. Se vietettiin hiljaa, rukoillen ja kiittäen kaiken hyvän Antajaa.
Seuraavan päivän koittaessa Cyrus Smith ryhtyi toimenpiteisiin saadakseen Graniittilinnan kokonaan turvatuksi hyökkäyksiltä. Tikkaat kätkettiin hormeihin hiekan sisään. Pencroff jäi viimeiseksi ylös purkamaan hissiä. Hän laskeutui vihdoin kaksinkertaista, ulkonevan kallionkielekkeen ympäri heitettyä köyttä myöten maahan. Ja kun tämäkin köysi vedettiin alas, oli aivan mahdotonta kenenkään vieraan päästä Graniittilinnaan.