Kolmastoista luku
Uuden laivan tekoon. Pesijät. Franklinin vuori.
Kotiin päästyä ruvettiin ensi työksi keskustelemaan uuden aluksen rakentamisesta. Rakennusainetta oli Kaukaisen Lännen metsissä kosolti ja erinomaista laatua. Sitä paitsi heillä oli merirosvojen särkyneestä laivasta tallella täydellinen takila sekä paljon muitakin tarvikkeita. Senpä vuoksi päätettiin rakentaa suorastaan kahden ja puolen tai kolmensadan tonnin vetoinen alus, millä käydä Taborilla ja kenties purjehtia kauemmaksikin, asutuille seuduille. Sellaisen laivan lupasi Pencroff saada nyt, kun Ayrtonkin oli heillä apuna, valmiiksi seitsemässä, kahdeksassa kuukaudessa.
Sanoista tekoihin. Maalis- ja huhtikuun kuluessa vietiin rakennusaineet rannalle ja asetettiin katoksen alle kuivumaan. Sitten rakennettiin rosvojen hävittämät ulkosuojat uudelleen; kanatarha laajennettiin entistä suuremmaksikin. Lennätinyhteys karjakartanoon pantiin jälleen kuntoon: nyt ei enää tarvinnut pelätä ilkivallan tekijöitä.
Täyttä turvaa hyökkäyksiltä ei kuitenkaan ollut; saattoihan olla mahdollista, että muita merirosvoja Polynesian mereltä osuisi tänne. Sen vuoksi siirtolaiset monta kertaa päivässä tähystelivät kiikareillaan taivaanrantaa.
Marraskuun 15:ntenä olivat uuden aluksen pohja ja köli valmiina, ja heti sen jälkeen ruvettiin rakentamaan runkoa. Ilmat alkoivat kuitenkin vähitellen kääntyä kolkoiksi, talvisiksi. Kesäkuun 10:ntenä piti rakennustyöt kokonaan keskeyttää.
Työtä ei kuitenkaan puuttunut heiltä keneltäkään, eikä kukaan sitä karttanutkaan. Yksin pukujen valmistaminen — nyt ei enää kotitekoisesta karkeasta huovasta, vaan särkyneen prikin loppumattomista kangasvarastoista — kysyi työtä ja aikaa, vaatteitten pesu niin ikään, ja siinä Gideon Spilettkin, teräväkynäinen reportteri, osoitti olevansa aivan erinomainen tekijä.
Pakkasista huolimatta oli niin ihmisten kuin eläintenkin terveys erittäin hyvä. Jup vain välistä oli vähän viluinen. Siksipä sille tehtiin vuorattu täkki, lämmin ja ruumiinmukainen. Ja mikä verrattoman uuttera palvelija se oli!
— Hm, sanoi Pencroff katsellen Jupin uupumatonta aherrusta, — hätäkös on saada paljon aikaan, kun miehellä on neljä kättä!
Tuntemattomasta olennosta ei ollut tänä talvena merkkiäkään. Kuilun partaalla ei Top enää haukuskellut eikä Jupkaan urissut.