— En voi ... en uskalla ... käsi vapisee ... hän änkytti tarjoten tikkua nuorukaiselle.
Harbert ei ollut vielä milloinkaan tuntenut näin suurta mielenliikutusta. Mutta hän rohkaisi itsensä ja pyyhkäisi ripeästi tikkua kiveen. Kuului pieni sähähdys, näkyviin välähti sinertävä valo, joka levitti kitkerää käryä. Hän käänsi tikun ylösalaisin saadakseen liekin suuremmaksi ja sytytti paperin. Tämä leimahti ilmituleen eikä aikaakaan, niin jo paloi iloinen valkea liedessä ja savu nousi esteittä aukkoon. Uuni veti siis hyvin ja levitti pian miellyttävää lämpöä luolaan.
Viipymättä paistoi Pencroff tusinan verran munia kuumassa tuhkassa, ja maukkaita ne olivat. Kunpa olisi ollut viideskin toveri tällä aterialla, taitavin, nerokkain heistä, Cyrus Smith!
Näin päättyi tämä maaliskuun 25:s. Yö oli tullut. Ulkona ulvahteli tuuli, ja tyrsky pieksi yksitoikkoisesti rannan hiekkaa.
Hetken kuluttua vaipuivat Harbert ja Gideon Spilett sikeään uneen. Pencroff makasi lieden ääressä koiran unta tuon tuostakin havahtuen ja lisäten puita lieteen, kootakseen hiiliä, jotka tuhkan alla säilyisivät huomiseen. Nab yksin samoili rannalla huudellen herraansa.
Viides luku
Haaksirikkoisten varusteet. Retki metsään. Kurukuita. Metsoja onkimalla.
Vaatimattomat olivat todellakin ne varusteet, jotka haaksirikkoiset olivat tuoneet mukanaan tähän todennäköisesti asumattomaan maahan.
Vaatteet heillä oli kaikki yllään. Gideon Spilettillä oli sitäpaitsi muistikirja ja taskukello. Siinä kaikki. Ei ampuma-asetta, ei mitään työkalua, ei linkkuveistäkään. Kaikki oli pallon keventämiseksi heitetty menemään. He olivat kokonaan oman kätevyytensä ja älynsä varassa.