Insinööri mietti hetkisen. Sitten hän äkkiä vihelsi koiran luokseen, irrotti siltä kaulapannan, katkaisi sen kahtia ja antoi palaset merimiehelle.
— Tuossa on kaksi puukkoa, Pencroff.
Topin kaulapanta oli karaistua terästä. Ei tarvinnut muuta kuin tahkota ja hioa palaset teräviksi. Tahkoja ja sieroja oli yllin kyllin ympärillä, puuta puukonpäiksi niinikään. Ja niin oli siirtolaisten kalusto kahden tunnin kuluttua lisääntynyt kahdella puukolla, tosin karkeatekoisella, mutta ensi hätään välttävällä.
Lähdettiin sitten tiilentekoon Grantin järven rantaan, jossa oli runsaasti sopivaa savea. Matkalla sinne Harbert löysi puun, jonka oksista Etelä-Amerikan intiaanit tekevät jousia. Se oli krejimba-niminen palmun sukuinen puu. Oksat karsittiin ja vuoltiin päistä ohuemmiksi, keskeltä paksummiksi. Jänteet saatiin eräästä Hibiscus heterophyllus -nimisestä Malyaceae-lajista, jonka kuidut vetävät kestävyydessä vertoja sitkeimmillekin eläinten jänteille. Nuolet oli verraten helposti vuoltu; vain kärkipiikkejä puuttui. Mutta Pencroff toivoi kyllä niiksikin jotain keksivänsä.
Pian olivat siirtolaiset saapuneet siihen kohtaan järven rannalla, jossa maaperä oli tiilien ja astiain tekoon erittäin sopivaa savea.
Tavallisesti lyödään tiiliä muotteihin, mutta koska siirtolaiset eivät voineet sellaista ajatellakaan, täytyi ne tehdä käsin. Senpä vuoksi nämä viisi Lincolnin saaren tiilenlyöjää eivät kahdessa päivässä saaneetkaan valmiiksi kuin kolmetuhatta tiiltä.
Tiilet jätettiin sitten maan pinnalle kuivumaan kahdeksi päiväksi, ja sillä välin hankittiin puita niitten polttamista varten ja metsästettiin. Pencroff oli näet saanut nuoliinsa terävät kärjetkin, nimittäin sen piikkisian piikeistä, jonka Top eräänä päivänä oli tuonut kotiin metsästä. Gideonista ja Harbertista tuli ennen pitkää varsin taitavia jousimiehiä, ja niinpä hormien muonavarastot lisääntymistään lisääntyivät kaikenlaisilla metsänantimilla. Siinä oli kabiaita ja kyyhkystä, maraa ja metsoa. Muu riista syötiin paistettuna, mutta kabiaista savustettiin maukkaita kinkkuja.
Huhtikuun 6:ntena alkoi tiilenpoltto. Auringon kuivaamat tiilet ladottiin suuriksi, aukoilla varustetuiksi kuutioiksi, joiden sisään sytytettiin kova tuli. Yölläkään ei maltettu nukkua, sillä tulta oli alati pidettävä vireillä. Ja niinpä heillä neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluttua oli valmiina kolmetuhatta hyvää tiiltä.
Sen jälkeen kannettiin järven pohjoispäästä paareilla kalkkiperäisiä kiviä, jotka poltettiin kovalla tulella hauraiksi. Kivimurska kasteltiin, siihen sekoitettiin hiekkaa ja näin saatiin erinomaista muuraussavea.
Heti ruvettiin rakentamaan uunia saviastiain polttamista varten. Viiden päivän kuluttua tuotiin kivihiiltä niistä kerrostumista, joita insinööri oli löytänyt Punapuron suulta, eikä aikaakaan, niin nousi uudesta uunista paksuja savupilviä. Metsänaukio oli muuttunut tehtaaksi. Pencroffin mielestä ei ollut sitä uudenaikaisen teollisuuden tuotetta, jota ei heidän uuninsa kykenisi valmistamaan. Ryhdyttiin saviastiain tekoon, ja jonkin ajan kuluttua oli hormien keittiössä koko joukko kuppeja, kulhoja ja kannuja, monet vinoja ja muotopuolia, mutta siirtolaisille perin kallisarvoisia.