Vain leipää puuttui.
Sallimus oli kuitenkin pitänyt heistä huolta tässäkin suhteessa tavalla, jota he eivät olleet osanneet aavistaakaan.
Eräänä päivänä satoi kuin saavista. Siirtolaiset olivat tapansa mukaan koolla Graniittilinnan suuressa salissa. Harbert näkyi hypistelevän jotakin takkinsa liepeessä, vuoren ja päällisen välissä. Äkkiä hän löysi etsimänsä ja huudahti riemuissaan:
— Mr Smith! Katsokaas, mitä minä löysin! Vehnänjyvän!
Asian selitys oli, että Harbertilla Richmondissa oli ollut tapana pitää taskussaan vehnänjyviä ja ruokkia niillä kyyhkysiä.
Kaikki kokoontuivat ihmettelemään pikkuista jyvää.
— Voi lapsi raukka! Pencroff puheli. — Jopa nyt jotakin löysit! Yhden ainoan jyväpahasen!
— Siitä me vielä paistamme leipää, lausui Cyrus Smith.
— Ja piiraita ja kaakkuja ja kalakukkoja, ivaili merimies.
Mutta insinööri loi häneen vakavan katseen ja kysäisi: