Insinööri istui koko ajan pirogissa seuraten kompassin mukaan joen suuntaa.
Kerran maissa käydessä Gideon Spilettin onnistui saada elävänä kiinni kaksi kanan sukuista lintua, joilla oli pitkä, litteä nokka, pitkä kaula, lyhyet siivet eikä lainkaan pyrstöä. Nämä tinamu-nimiset linnut päätettiin kesyttää tulevan kanatarhan vanhemmiksi.
Kajahtipa viimein ensimmäinen pyssynlaukauskin Kaukaisen Lännen metsissä, ja erämiesten saaliiksi jäi komea lintu, jäälintujen sukulainen, jonka kankeat sulat vivahtelivat metallinvärisinä. Se oli nimeltään jakamari, ja sen kunniaksi annettiin senpuoleiselle metsälle nimeksi Jakamarin metsä.
Kello kymmenen tienoissa päästiin joen toiseen mutkaan. Siihen pysähdyttiin aterioimaan. Kun matkaa puolen tunnin kuluttua jatkettiin, huomattiin, ettei nousuvesi enää tuntunutkaan. Täytyi niin ollen turvautua taas airoihin. Tiheiköt alkoivat harveta, mutta sitä paksummiksi ja upeammiksi kävivät puut. Komeina kohosi joen rannoilla varsinkin eukalyptus-puita, paikoin kuusikymmentäkin metriä korkeina, tyvestä noin kuusi metriä ympäri mitaten. Niiden toistakymmentä senttiä paksu kuori oli hyvänhajuisen hartsiverkon peittämä.
— Nuopa ovat puitten puita! huudahti Nab, — mutta lieneekö niistä mitään hyötyä?
— Katin kontit! Pencroff arveli. — Mutta pitäähän maailmassa olla jättiläispuita, niinkuin on ihmisissäkin jättiläisiä, joilla ei ole muuta virkaa kuin näytellä itseään markkinoilla.
— Suuri erehdys, Pencroff! selitti Harbert. — Nämä puut puhdistavat ilmaa. Australiassa ja Uudessa Seelannissa niitä sanotaankin kuumepuiksi.
— Siksikö, että niistä leviää kuumetta ja muuta horkkaa?
— Ei, vaan siksi, että ne estävät kuumetauteja, Cyrus Smith selitti. — Sekä Euroopassa että Afrikassa on näitä puita istutettu epäterveellisiin, suoperäisiin paikkoihin, ja siitä lähtien on asukkaiden terveydentila huomattavasti parantunut.
— Näkyypä sitten tässä maassa olevan jos jotakin hyvää, ja jos vain olisi vielä...