Se vaan merkittiin, että Aupic, André Vasling ja norjalaiset oleskelivat itsekseen eivätkä seurastelleet muiden kanssa; mutta tietämättänsä olivat he likeltäpitäin vaarilla pidettyinä. Kuitenkin tämä eripuraisuuden siemen tuontuostakin arveluttavasti huoletti Louis Cornbuttea ja Penellania.
Joulukuun 7 päivänä, kaksikymmentä päivää siitä kuin olivat toisiinsa yhtyneet, saivat he sen lahden näkyviin, jossa La Jeune-Hardie oli talvimajoissa. Kuinka suuresti eivätkö hämmästyneet, kun tapasivat prikin jäämöhkäleelle kohotettuna 12 jalkaa korkealle. He riensivät sen luokse, toveriensa suhteen sangen levottomina, ja Gervique, Turquiette ja Gradlin ottivat heidät riemuhuudoilla vastaan. Kaikki voivat hyvin, mutta olivat olleet isossa vaarassa hekin.
Myrsky oli raivonnut koko pohjoisella merellä. Jäätelit olivat särkyneet ja siirtyneet, ja liukuen toinen toisensa alate olivat ne muuttaneet prikin alustan. Koska niiden omituinen paino pyrkii nostamaan niitä veden pinnalle, niin niillä oli arvaamaton voima, ja juuri sen johdosta oli priki yhtäkkiä kohonnut meren pintaa ylemmä.
Ensimäiset silmänräpäykset menivät palajamisen ilossa. Retkessä osallisina olleet iloitsivat tapaamastansa kaikki paikat hyvässä kunnossa, joten taisivat olla vakuutetut siitä, että tulisivat viettämään joskin tuiman niin kumminkin mukiinmenevän talven. Alus ei ollut kohotessaan saanut mitään vahinkoa, vaan oli aivan yhtä vankka kuin ennenkin. Kevään tultua ei tarvinnut muuta kuin antaa sen liukua viettävää tasoa myöten irroitetuille laineille.
Mutta ikävä uutinen pilvestytti Jean Cornbutten ja sen kumppalien kasvot. Sillä hirmuisella raju-ilmalla oli rannalle rakettu lumimakasiini kokonansa rusentunut ja siellä säilytetyt ruoka-aineet olivat sinne tänne kiidelleet, niin ettei enää ollut mahdollista löytää vähintäkään. Kun tämä kova onni tuli tunnetuksi, kävivät Jean ja Louis Cornbutte varastohuonetta tutkimassa, arviolta laskeaksensa kuinka paljon ruokavaroja vielä oli jälellä.
Kevättä ei käynyt odottaminen ennenkuin toukokuulla, eikä prikin käynyt ennen sitä aikaa talvimajoiltaan lähteminen. Oli siis viiden kuukauden talvi jäiden seassa vietettävä, jolla ajalla kahdellatoista hengellä piti olla ravintonsa. Tarkasti lasketeltua tuli Jean Cornbutte siihen päätökseen, että he voisivat tulla toimeen lähtöaikaan asti, jos kaikki pantiin puolelle ruokamäärälle. Välttämättömyys käski siis lintuja ajamaan, että ruokavarat niin paljon kuin mahdollista säästyisivät.
Pelvosta että tapahtuisi toinen tällainen onnettomuus, päätettiin ettei enää ruokavaroja säilöön kaivettaisi. Kaikki olivat prikissä säilytettävät. Matruusien yhteiseen huoneesen laitettiin makuupaikkoja vastatulleille. Turquiette, Gervique ja Gradlin olivat toverien poissa ollessa jystäneet portaat jäähän, joita myöten oli mukava astua kannelle.
XIII.
Molemmat kilpakosijat.
André Vaslingista oli tullut varsin hyvä ystävä molempain norjalaisten matruusien kanssa. Aupic oli niin ikään ruvennut tähän liittoon, joka tavallisesti oleskeli itsekseen, isosti paheksien kaikkia noita uusia hommia. Mutta Louis Cornbutte, jolle isä oli jättänyt päällikkyyden prikissä, ei tahtonutkaan kuulla puhuttavan mistään uppiniskaisuudesta, vaan antoi, vastoin Marian rukouksia, että menettelisi lempeydellä, ymmärtää, että vaati kuuliaisuutta kaikissa kohdin.