Emme tahtoneet häiritä Fabiania. Corsican, tohtori ja minä lähenimme "Pöytäkalliota". Elleni pysyi yhä liikkumattomana kuin kuvapatsas. Minkähän vaikutuksen tämä näytelmä teki hänen sieluunsa? Jokohan järki vähitellen tointui tämän suuren-moisen näytelmän vaikutuksesta? Yhtäkkiä näin Fabianin astahtavan hänen luoksensa. Elleni oli kiivaasti hypähtänyt pystyyn ja läheni syvyyttä; kätensä olivat ojettuina tuota ammottavaa nielua kohti, mutta hän pysähtyi tuota pikaa ja laski kiukasti kätensä otsaansa vasten ikäänkuin karkoittaaksensa jonkun mielikuvauksen. Fabiani, kalman kalpeana mutta levollisena, oli yhdellä harppauksella Ellenin ja syvyyden välillä. Elleni pudisteli valkoista tukkaansa, ja ihastuttava ruumiinsa vapisi. Lieneekö hän nähnytkään Fabiania? Ei! Olisipa voinut sanoa: että Elleni oli henkiin virkoava kuollut, joka koki tajuta mitä ympärillään näki.
Kapteini Corsican ja minä emme uskaltaneet askeltakaan liikahtaa. Niin likellä syvyyttä me pelkäsimme onnettomuutta, ja tohtori Pitferge pidätti meitä.
Me kuulimme ne huokaukset, jotka nousivat tämän nuoren naisen rinnasta. Sekavia sanoja väikkyi hänen huulillaan. Hän näytti tahtovan puhua, mutta ei voinut. Viimein pääsi häneltä nämä sanat:
— Jumalani, Jumalani, kaikkivaltias Jumala, missä olen minä, missä olen minä?
Hän tunsi nyt jonkun olevan lähellänsä, ja puoleksi toisapäin kännyttyänsä hän näytti meistä ikäänkuin muuttuneelta. Toisenlainen katsanto loisti hänen silmissään. Fabiani seisoi vavahdellen, äänettömänä ja avosylin hänen edessänsä.
— Fabiani! Fabiani! huudahti Elleni vihdoin.
Fabiani otti hänen sylellään vastaan ja Elleni vaipui hengettömänä alas. Fabiani parkasi sydäntä särkevästi. Hän luuli Ellenin kuolleen, mutta tohtori astui väliin ja sanoi:
— Älkää hätäilkö, tämä taudin taittumus on päinvastoin hänen pelastava.
Elleni vietiin Clifton-Houseen ja sai panna maata. Voipumuksestaan herättyänsä hän vaipui levolliseen uneen. Fabiani oli tohtorin sanoista saanut rohkeutta ja oli iloa täynnänsä. Olihan Elleni tuntenut hänen. Hän tuli luoksemme ja sanoi:
— Me saamme hänen pelastetuksi. Joka päivä olen oleva läsnä tämän sielun uudesta syntymisessä. Tänä päivänä, kenties huomenna on Elleni jälleen oleva minun. Minä kiitän sinua, Jumalani! Me jäämme tänne niin kauaksi kuin Elleni sitä tarvitsee. Eikös niin, Archibald?