Lahti laski levollensa Eikä värähdäkään, Eikä edes haavan lehti Puussa välähdäkään.
Metsä vastaa iloisesti Kanteleni ääneen, Sinne sanoi kanteleni Huokausten jääneen.
Nouse, länsituulinen, ja Perhosena lennä, Ett'ei kanteleni suru Metsään saisi mennä!
Lennätä se kullalleni Kauas metsän taahan, Ali suon ja yli järven Toiseen takamaahan!
Kuiskuta se hiljaa hälle Terveisiksi multa, Että tulis iloiseksi Surevainen kulta!
Soi nyt, kulta kanteleni, Kohta tuuli herää, Soi, ja sitten polvilleni Nuku täksi erää!
(Ensik. pain. 1848).
Pietari Makkonen.
Syntynyt 1765 Hanhijärven talossa Kerimäen pitäjää. Oli varakas ja kunnioitettu talon-isäntä. Hyvin harras kirjanluvulle. Kirjoitti ensimäisen runonsa vasta 50-vuotisna, kuoli 1858.
Hänen runoelmiansa löytyy Lönnrot'in Mehiläisessä 1839, Oulun Wiikkosanomissa 1840 ja Suomettaressa 1850, kalenterissa Necken 1845 ja erikseen painettuna.