(Lauluja Suomen neitosille 1850).
Salainen vaiva.
Mikähän palaa povessa, Sydämessä syteleepi? Tuot' en taida tunnustella, En sanoilla selitellä; Suuhun sanani sulaisi, Sekä puuttuisi puheeni, Laulut kaikki lakastuisi. Wirret loppuisi vireät.
Mutta jos sä, neitoseni, Mesimarja lintuseni, Soisit tuota tietääksesi, Kummiani kuullaksesi, Mene, kulje metsämaihin, Aina astele ahoille, Kuusistoihin kurkistele, — Siellä lintuset sanovat, Wiserrellen virkkoavat, Somaisesti sopaisevat Sulle korvahan koreesti, Mikä vaivana minulla, Suru suuri poloisella, Waiva vaikea paralla!
(Lauluja Suomen neitosille 1850).
Laulajan koti.
Eipä maata manterella, Eikä kultaista kotia Ole Luoja laulajalle, virsien virittäjälle Tänne suonut, tänne luonut, Armiaasti antaellut!
Hän on outo omillensa, Turkka tuttavillensakin, Wentolainen veljillensä, Maailmassa matkalainen.
Ymmärrä ei ystävätkään, Eikä viisahat välitä, Hänen kieltään, hänen mieltään, Hänen tuntons' tuntehia, Polttoja hänen povensa.
Ei oo maata maailmassa, Ei oo kultaista kotia Wirsien virittäjällä, Laulujen latelialla! Turve on tupa hänellä, Hauta laulajan hovina, Tuoni toivonsa totinen!