sen selvästi osoittaa.
Säkeen kerto on Helka-virsissä aivan yhtä säännöllinen kuin missä muissa Suomen runoissa hyvänsä. Se on paikoittain kolmin- ja kerran (Alkusanoissa) kuusinkertainen. Runollista köyhyyttä siinä ei suinkaan tunnu. Viimeinen syytös kielen virheellisyydestä näissä virsissä on vaikea ymmärtää muuten, kuin että se tarkoittaa kirjaanpanojen vaillinaista ja virheellistä asua taikka myöskin niitä väännöksiä, jotka ovat syntyneet vanhojen, jokapäiväisestä käytännöstä pois joutuneiden sanojen ja muotojen väärinkäsityksestä. Mutta että Helka-virsiä sepittäessä olisi tehty kielivirheitä, ei voitane millään todistaa, jos semmoista voidaan ajatella edes mahdolliseksi, kun on kysymys kansanrunoilijasta ja hänen omasta kotimurteestaan.
Muodollisessakin suhteessa Hämäläisten runous, mikäli sitä Helka-virret edustavat, siis hyvin pitää paikkansa karjalaisen runon rinnalla. Mitään esteitä ei runomitta ole voinut panna sen kehittymiselle.
Mikä sitten on päävaikuttimena hämäläisten ynnä yleensä länsisuomalaisten runojen vähäisempään lukuun, joka itäsuomalaisiin verraten on ilmeinen? Epäilemättä runoalueiden maantieteellinen asema sekä runojen leviämisen suunta lännestä itään. Siten on kahden puolen Karjalan kannasta kokoontunut suurin osa sekä länsisuomalaisista että virolaisista runoaineksista, joihin lisäksi tulevat vielä Karjalaisten omat luomat, länsisuomalaisia kuitenkin tuskin lukuisammat. Ja koko tämä kolminkertainen runoaalto on vyörynyt kapeassa uomassa "kahden Karjalan" välillä; savolaiselle alueelle on siitä ainoasti heikko sivulaine ulottunut ja länsisuomen runoalue on siltä jäänyt milt'ei kokonaan hedelmöittämättä.[188] Virossa on tosin heikko vastavirtakin idästä länteen huomattavissa niiden harvojen länsisuomalaisten ainesten suhteen, etupäässä loitsujen, jotka ympäri Suomenlahden Inkerinmaan kautta ovat sinne kiertäneet. Mutta Viron puolella on milt'ei joka ainoassa pitäjässä runolaulu viime aikoihin asti elänyt. Sitävastoin Länsi-Suomessa jo 1600 luvulla, jolloin Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan yhdistettyä Ruotsin valtakuntaan, Virosta Karjalaan kulkeva runovirta oli voimakkain, alkoi vanha runo väistyä hengellisten virsien ja uudempien kansanlaulujen tieltä.[189] Lukuunottamatta lasten tuuditus- ja leikkirunoja sekä loitsulukuja, joita käytännöllinen tarve on ylläpitänyt, on aniharva runo Länsi-Suomessa muuten kuin jonkun erityisen aiheen johdosta 1800 luvulle tallentunut.[190] Säilyttävänä aiheena on ollut joskus paikallinen muisto, esim. Elinan surma Vesilahdella, toisinaan joku vuosittain vietettävä juhla, niinkuin voimme nähdä Länsi-Suomessa monin paikoin lauletusta Tapanin virrestä sekä juuri esitetyistä Sääksmäen Ritvalan kylän Helka-virsistä.
II.
Historialliset runot.
1. Suomen kansan historiallinen käsitys.
Kuuluisa italialainen oppinut Domenico Comparetti on tunnetussa Kalevalan tutkimuksessaan lausunut mielipiteenänsä, että Suomen kansan runoudessa kokonaan puuttuu historiallinen käsite. "Katolisella ajalla on tosin muutamiin uskonnollis-historiallisiin tapauksiin runomuoto sovitettu, sekä myöhemmin, jälkeen uskonpuhdistuksen, joihinkuihin maallisenkin historian tapahtumiin; mutta ne aineet ovat vähäisiä ja vähäpätöisiä; vanha kertovainen sankarirunous, Kalevalan runous, on jäänyt ulkopuolelle historiaa. Suomalaisten muinaiset kosketukset germaanilaisten ja liettualais-slaavilaisten kansojen kanssa, joista kielitutkimus tietää kertoa, ovat sille tuntemattomat; vanhojen skandinaavilaisten viikingien ryöstöretket suomalaiselle alueelle ja suomalaisten kostoretket Ruotsin puolelle ovat siltä unohtuneet; myös Novgorodin vaiheet, joissa Suomalaisilla oli niin suuri osa, Ruotsalaisten valloitukset Suomessa, alituiset ja kiihkeät taistelut Ruotsalaisten ja Venäläisten välillä tämän maan omistamisesta sekä Suomalaisten osanotto niihin, kahtia jakaantuneina, vieläpä Suomalaisten vanhat keskenäiset, Hämäläisten ja Karjalaisten väliset kiistat, ovat kaikki jääneet ilman vähintäkään muistoa Kalevalan runostossa. — — Ainoa todellinen kansa, joka siinä kuvastuu, ovat Lappalaiset. — — Mutta sekin ajatus, että Kalevalassa olisi kaikua entisistä kahakoista eteenpäin tunkeutuvien Suomalaisten ja heidän tieltään pohjoiseen päin väistyvien Lappalaisten välillä, on ehdottomasti hylättävä."[191]
Historiallista hänen mielestään Kalevalan kertovaisissa runoissa ei ole mitään muuta kuin Suomalaisten ja Lappalaisten välinen kilpailu loitsutaidossa, joka selvimmin Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannossa ilmenee. Syynä tähän historiallisen aineksen puutteesen hän pitää Suomalaisten shamanismin eli noitauskonnon, joka kiinnittää koko huomion henkimaailmaan, niin ettei todellisille oloille, teoille ja tapahtumille riitä harrastusta.
Voisi mennä vielä pitemmälle ja kieltää Kalevalalta senkin
historiallisen perustuksen, joka tässä on sille kuitenkin myönnetty.
Väinämöisen kanssa kilpaileva Joukahainen ei näet milloinkaan esiinny
"Lappalaisena" kansanrunoissa. Säkeet: