Vähäistä myöhempi on pyhän Henrikin oma elämäkerta, joka on niinikään latinankielellä sekä suorasanaisena että runomitallisena säilynyt. Kokoonpantu on sekin kirkkopalvelusta varten, kolmannentoista vuosisadan lopulla, jolloin tämän Suomen kansallispyhimyksen jäännökset tuotiin Nousiaisista Turkuun. Mutta vaikka siinä luonnollisesti kertomuksen päähenkilöön on koko huomio kiinnitetty, ei siitä merkillistä kyllä löydä mitään todellista tiedonlisää, paitsi että hänen mainitaan olleen Englannista syntyisin. Eerikin elämäkerran laihat lauseet ovat siihen otetut milt'ei sanasta sanaan ja höystetyt tyhjillä koruloruilla, jotka ainoasti kirjoittajan tietämättömyyttä todistavat.[198] Piispa Henrikin surmaan on kyllä syykin ilmoitettu seuraavin sanoin: "Kun hän puuhasi Suomen kirkon rakentamista ja vahvistamista, viisaasti ja uskollisesti, tapahtui että hän erästä miehentappajaa teon kauheuden tähden tahtoi rangaista kirkkokurilla, jotta ei liiaksi helppo anteeksisaanti yhä yllyttäisi rikoksiin. Mainittua autuuden apukeinoa tuo onneton verenvikainen halveksi ja lisäsi vaan lopullista tuomiotaan, vihaa pitäen sille, joka häntä terveellisesti ojensi. Niinpä kelvoton karkasi oikeuden pitäjän ja hänen oman autuutensa innostelijan kimppuun, jonka julmasti surmasi." Jo Porthan kuitenkin huomauttaa,[199] mitenkä mahdoton on olettaa moisen raa'an pakanan siihen aikaan välittäneen mistään kirkon hengellistä rangaistuskeinoista.
Vielä vähemmän tosiasiallista on tietysti siinä ihmetöiden luettelossa, joka pyhäin elämäkertaa säännöllisesti seuraa. Mainittavat niistä ovat ainoasti kaksi ensimmäistä, jotka myös kansanrunoon ovat vaikuttaneet. Kun murhamies — latinankielisessä legendassa aina nimetön[200] — palaa kotiinsa, kehuen että oli karhun tappanut, tavoittaa hän päästänsä hiippaa, jonka oli ryöstänyt surmatulta piispalta; vaan silloin seuraavat mukana kiinni tarttuneina pääkallon nahka ja liha. Seuraavana keväänä — piispa Henrikin surma kuvataan tapahtuneeksi talvella — löytyy hänen poikki hakattu sormensa sormuksen kera jääpalaselta, jonka päällä korppi koikkuu.
Kansan suusta muistiin pantuna tavataan pyhän Henrikin legenda ensi kerran ruotsinkielisessä käsikirjoituksessa, joka on päivätty Nousiaisten pappilassa 18 p. Toukok. 1674. Allekirjoittaja on pastori Albertus Daavidinpoika, joka ilmoittaa sen muistiin panneensa vanhojen ihmisten suupuheitten mukaan.[201] Tarkastusmatkallansa Pohjois-Suomeen[202] oli pyhä Henrik Nousiaisten pitäjässä Killaisten kylässä joutunut Lalli nimisen talonpojan kotiin tämän poissa ollessa ja pyytänyt ruokaa, juomaa y.m., tietysti rehellistä maksua vastaan. Mutta Lallin emäntä oli ollut kovin raaka ja epäystävällinen, vastannut hänelle hävyttömästi ja tykkönään kaikki kieltänyt. Sen vuoksi oli pyhä Henrik antanut palvelijoilleen käskyn ottaa väkisin, vasten tämän tahtoakin, mitä tarvitsivat, vaan jättää ottamastaan kunnollisen maksun; jonka he olivat tehneetkin ja lähteneet tiehensä. Kun sitten isäntä renkinensä oli palannut metsästä, oli emäntä alkanut pahoin panetella pyhää Henrikiä, että hän oli ottanut ruokaa, juomaa y.m. väkisin ja jättänyt lastuja sijalle maksusta. Tästäpä julmistuneena ja kiukustuneena oli Lalli renkineen lähtenyt häntä takaa ajamaan ja tavoittanut Kiulon järvellä, kahdeksan peninkulman päässä Nousiaisista, siellä murhannut hänet ja lyönyt kuoliaaksi. Siinä oli hän myös ottanut pyhän Henrikin hiipan, pannut sen päähänsä sekä palannut iloiten ja riemuiten kotiinsa. Vastaan tuleva emäntä oli häntä tervehtinyt ja kummastellut:
"Custa Lalli lakin saanut,
Mies paha hyfven hytyrin?"
Samassa oli Lalli tavoittanut hiippaa päästänsä, jolloin nahka ja tukka pääkalloa myöten oli seurannut mukana. Vielä kerrotaan pyhän Henrikin seuruelleen tiellä ennustaneen kuolematansa ja sen johdosta neuvoneen palvelijoillensa, että ottaisivat pari iestämätöntä nuorta härkää ja antaisivat niiden vetää hänen ruumistaan; mihinkä nämät ensin seisahtuisivat, siihen oli merkiksi risti pystytettävä, jommoinen seisookin Nousiaisissa Repolan pellolla; kuhunka sitten laskeutuisivat makuulle, siihen hän olisi haudattava ja hänen ainaiseksi muistokseen rakennettava kirkko, joka on juuri pyhän Henrikin nimikko Nousiaisissa. Viimeksi mainitaan, mitenkä hänen kuolemansa jälkeen Juhannuksen aikaan sokea ukko poikansa kera oli soutanut yli Kiulon järven, jolloin poika oli nähnyt korpin jääpalasella jotain nokkimassa ja ilmoittanut asian isälleen. Tämän käskystä likemmä soudettua, oli siellä näkynyt sormi kultasormuksen kera, jonka luota korppi oli lähtenyt lentoon. Sitä oli ukko pyytänyt poikaansa antamaan, pyyhkinyt sillä silmiänsä ja saanut sen avulla heti näkönsä takaisin.
Muutamia vuosia myöhemmin ilmestyi sama tarina painettuna latinankielellä Turun papin Andreas Hasselqvistin väitöskirjassa Rosa orbis arctoi 1682. Eroavaisuuksista siinä huomattakoon: pyhällä Henrikillä on seurassaan ainoasti yksi tulkkinsa, jonka käskee jättää kolmenkertaisen raha-arvon väkisin ottamiensa elintarpeitten sijalle; Lalli yksin ajaa häntä takaa ja huutaa hänelle jälkeen, jolloin hän jää odottamaan ja paljastaa päänsä tervehtiäkseen; Lalli lyö hänet kuoliaaksi kirveellä, iskien samalla peukalon poikki kohotetusta kädestä; läheisestä kylästä lainattu härkäpari päästettynä vapaasti kulkemaan vasta kolmannella kerralla pysähtyy Nousiaisten kirkon paikalle.
Tässäkin, samoin kuin kuin edellisessä, tavattavat suomenkieliset säkeet:
"Custa Lalli Lakin saanut,
Häijy Mies Hyvän Hytyrän?"
viittaavat siihen, että kertomus ainakin osaksi on ollut alkukielellä runomitallinen.
Varsinainen todistuskappale suomalaisen runon olemassaolosta ilmestyi kuitenkin vasta Gregorius Halleniusen maisteriväitöksessä Mynämäen kihlakunnasta 1741.[203] Se sisältää ne sanat, joilla piispa Henrik ennen kuolemaansa puhuttelee seuralaistansa eli tulkkiansa:[204]