Mutta jatko on toisenlainen ja loppukäänne vielä kahtalainen:
Mitä me sisot sinellä,
Mataroilla morsiammet,
Kelloilla emon kälykset?
Jo meill' on sinet sinetty,
Sekä kellat kelloteltu.[27]
Mitä me sisot sinellä,
Keltaheinässä kälykset,
Matarassa morsiamet?
Hamehia painetahan,
Suhmanot soristetahan.[28]
Tavallisesti on tämä kaikki alkuliitteenä Neidon ja lohikäärmeen runoon, joka on luultavasti Länsi-Suomesta Karjalaan ja Inkeriin levinnyt.[29] Mahdollista siis on, että Hämeessäkin on laulettu runoa värikukkain poiminnasta vaatteen "painamista" varten, josta sitten mainitut alkusanojen säkeet ovat johtuneet.[30] Vaan ainakin Helkavirressä seuraavat säkeet ovat sille omituisia. Nimitys markan vakka osoittaa jo vakaantunutta painojen ja mittojen käytäntöä.
Puhe kukkien sirottamisesta sillaksi kuljettavaksi ei ole pelkkää runollista mielikuvittelua, vaan perustuu Helka-juhlassa todella noudatettuun tapaan. Reinholmille kerrottiin, että Helatorstaiksi katot, pihat ja suojat siivottiin sekä kylän raitit havutettiin.[31] T:ri A.R. Niemellekin, joka viimeksi v. 1899 kävi Sääksmäen Ritvalassa, vielä muuan vanha nainen muisteli, että entiseen aikaan oli tapana heittää lehtipuun oksia tielle.[32] Ja tämä tapa ei ole pohjoismainen, vaan etäältä etelästä kristillisen tiedon mukana tänne kulkeutunut.[33]
Kaikista todistavin on kuitenkin mainittu jälkisäe, jota jokaisen Alkuvirrenkin säkeen välissä laulettiin. Sen osoitettu alkumuoto: Jumala on joukos, vastaa näet sekä ajatukseltaan että tavuuluvultaan latinankielistä lause-tapaa: Dominus nobiscum (Herra on meidän kanssamme). Keskiaikaisissa juhlakulkueissa oli suuren kansanjoukon tapana ottaa osaa lauluun huudahduksilla, joista yleisin oli Kyrie eleison (Herra armahda!), sekin yhtämonitavuinen. Semmoisena tunteellisena huudahduksena, johon koko kansa yhtyi jokaisen varsinaisten laulajain esittämän värssyn jälkeen, on siis myös Helan-huutamisessa yhä uudistuva välisäe oikeastansa käsitettävä.
Tätä käsitystä tukevat myös seuraavat kertovaiset Helka-virret, joiden keskiaikaisesta syntyperästä ei saata olla epäilystä eikä eri mieltä.
6. Mataleenan virsi.
Ensimmäinen varsinaisista Helka-virsistä, Mataleenan virsi, perustuu alkuaiheeltaan raamatulliseen kertomukseen Maria Magdaleenasta. Mutta tästä alkuperäisestä ei olekaan säilynyt mitään muuta kuin pelkkä nimi suomalaisessa runossa, joka on pitkän ja monenkertaisen tarunkehityksen viimeinen tulos.[34]
Historiallinen Mataleena esiintyy evankelioiden mukaan vasta Kristuksen kuoleman yhteydessä: taampana katselemassa Hänen ristinsä juurella, samoin katselemassa haudan kohdalla, kuhunka hän pantiin, ostamassa hyvänhajuisia voiteita tullaksensa voitelemaan Häntä, sekä ensimmäisenä näkemässä ja ilmoittamassa Hänen ylösnousseen. Maria Magdaleenan edellisistä elämänvaiheista mainitaan ainoasti ohimennen, että hän oli Galileassa seurannut ja palvellut Vapahtajaa, joka oli hänestä seitsemän pahaa henkeä ajanut ulos.[35]
Vaan kristillinen mielikuvitus ei näin niukkoihin tosiasioihin tyytynyt. Se koetti arvailevien yhdistelemisien avulla täydentää, mitä raamatullisissa tiedonannoissa oli puutteellista. Niinpä se kysyi itseltään: mikä Maria tämä on, kun muut Mariat ovat sukulaissuhteiltaan tarkoin määrätyt? Toiseksi se teki kysymyksen: missä Maria, Marthan sisar, joka Vapahtajansa tähden kaikki muut askareensa unohti, oli silloin kuin Hän kuoli, haudattiin ja ylösnousi; miksi ei tätä Mariaa mainita niiden vaimojen joukossa, jotka olivat läsnä kaikista tärkeimpinä hetkinä Vapahtajan elämässä? Ja vastaus oli: Maria Magdaleena on juuri sama henkilö kuin Bethanian Maria.