Kaarlo kaukoa näkyvi,
Sinisorkka sinnempätä,
Kahen luotosen lomatse,
Päällitse satamasaaren.
Lihan ja oluen vaatiminen hänen puoleltaan ei oikeastaan kuulu tähän runoon, vaan lienee Lönnrotin sovittama Iivanan virrestä, joka siihen joskus on sekaantunut.[330] Sitä vastoin on runossa oleellinen piirre Venäläisten vastarinta:
Ei ne anna ampumatta,
Eikä syötä syöksemättä,
Ampumalla antelevi,
Syöksemällä syöttelevi.
Tykkitaistelu käy pian Kaarlon laivastolle tuhoisaksi ja hänen itsensä tulee niin kuuma, että hän pyytää kurkkunsa jäähdykkeeksi saada ostaakseen vettä. Kun hänelle vastataan, että laivan alla on sitä kylliksi, hän selittää, että meren vesi on kaikki verellä, ja vannoo, jos vaan hengissä pois pääsee, olla ikänään takaisin palajamatta.
Runo nähtävästi kuvailee Kaarle XII:n Suomeen lähettämän ylipäällikön Yrjö Juhana Maydellin onnistumattomia yrityksiä vasta perustetun Pietarin kaupungin ynnä Kronstadtin, "satama saaren", varustuksien takaisin valloittamiseksi vv. 1704-1706. Siihen on kuitenkin myös yhdistetty suuren Pohjan sodan loppupäätös, niin että sen voi arvella syntyneen, niin pian kuin tämä alkoi olla tunnettu ja kansallekin selvä.
Kysymys on vaan vielä siitä, missä runo on sepitetty? Etteivät Vienan läänin asukkaat ole voineet viehättyä niin kaukaisia tapauksia kertomaan, lienee itsestään ymmärrettävä. Meidän täytyy etsiä runon alkukoti siinä mainittujen paikkojen lähiseuduilta, ja todella löydämmekin Hevaalla Varsinais-Inkerissä toisinnon ilmeisesti samaa runoa.[331]
Venäen kuningas viekas,
Ruotsin rohkea kuningas,
Hiutti vuoen hilpulia,[332]
Sata vuotta saapelia,
Tuhat pyssyjä puhasti,
Tälle maalle tullessahan,
Ihalalle, korealle.
Kulki Kuippanan selälle,
Sai hän Saaren kulmaiselle,
Mittasi meren syvyttä,
Katsoi kaivon korkeutta.
Sanan Saarehen lähetti,
Sanan Saaren vanhemmille,
Teki kirjan kiirehesti,
Paperin pakon perästä:
"Saako tulla Saarenmaalle,
Saako Saarehen sukua,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Tinaluoin loiskamatta?
Annatko avaimiasi,
Lupaelet lukkujasi?"
Vahatukka linnan vanhin
Katsoi kiusin kirjan päälle, Pahasti paperin päälle,
Kirjan vastahan lähetti:
"En anna avaimiani,
En lupaa lukkujani,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Tinaluoin loiskamatta,
Vaskipallon paukkamatta."
Venäen kunervo viekas,
Ruotsin rohkea kuningas,
Pani pyssyt pyrkimähän,
Tinaluoit loiskamahan,
Vaskipallon paukkamahan.
Niin siellä linnan alla,
Siell' on verta päälle polven,
Tahnaa jalan tasan j.n.e.
Paitsi tätä kappaletta on Hevaan puolella vielä kirjaanpantu pari katkelmaa, joissa Saaren eli Kronstadtin ohella on Pietarinkin nimi säilynyt. Toisessa se kohta kuuluu:[333]
Tahtoi tulla tälle maalle,
Tahtoi Saarehen salaa,
Petoksella Petteriin,
Ilman pyssyn pyrkimättä,
Ilman luoin loiskamatta,
Vaskipallon palkkamatta.
Selviä jälkiä siitä, että tämä runo todella on kulkenut tuon pitkän matkan Inkerinmaalta Venäjän-Karjalaan, on säilynyt edellä esitetyssä Petrin virressä. Jo Suomen Itä-Karjalan toisinnoissa esiintyy sekä kiireinen kirjan ja pakollinen paperin lähetys että vaatimus päästä sisään ilman pyssyn pyryämättä,[334] jotka eivät kumpikaan saa selitystänsä Jaakko Pontuksen runosta. Jälkimmäinen piirre tavataan myös Pohjois-Aunuksessa vielä enemmän inkeriläisen mukaisena: paitsi "pyssyn pyrkimättä", myös "tinapallin paiskamatta". Hyvin huomattavaa on, että nämät säkeet eivät esiinny Vienan läänissä Iivanan, vaan Kaarlon nimen yhteydessä, joka myös puolestaan todistaisi, että Petrin virsi on kehittynyt Iivanan virrestä. Sitä vastoin on edellinen piirre säilynyt, paitsi Keski-Aunuksessa, vielä Vienan läänissä Uhtuella, jossa sekä Petri että Iivana ynnä molemmat yhdessä esiintyvät.[335] Jos mainitulla verrattain yleisellä säeparilla, jolle tavataan vastine myös Kaarle herttuan runossa (B. vv. 47-48):