Yhtäläisiä piirteitä ei puutu skandinaavilaisestakaan kansanlaulusta. Pyhän Jaakon legendassa, jossa tulee puhe taivaan iloista ja helvetin vaivoista, mainitaan m.m. tulinen tuoli.[441] Taivaallinen tuoli ynnä ijäiset joulujuomingit vastakohtana helvetissä kirstulla istumiselle tavataan eräässä färöläisessä laulussa veljen panettelemasta sisaresta.[442] Tanskalaisissa ja ruotsalaisissa toisinnoissa ei tätä kohtaa löydy, sitä vastoin kaikille laulunkappaleille yhteistä on kahden enkelin laskeutuminen taivaasta viatonta sisarta noutamaan ja niinikään kahden perkeleen lentäminen helvetistä rikoksellista veljeä viemään.

Viimeksi on mainittava tanskalainen laulu rikkaasta miehestä, jolla kuitenkin on aivan erilainen sisällys ja ponsi. Rikas mies vetää kultaristin rinnoillensa, vaan ei käännä ajatuksiaan Kristuksen puoleen. Kuolema hänet äkisti saavuttaa ja vie sielun vaa'alle punnittavaksi. Paha henki jo toivoo hänet perivänsä, kun kolme veripisaraa putoo vaa'alle, ja sielu päästetäänkin sisälle taivaan portista. Tätä laulua on levinnyt Ruotsiinkin. Yhdessä kappaleessa rikkaan miehen sielu istahtaa taivaan portille ja kysyy, mitä on tehnyt pahaa. Jeesus ilmoittaa hänen ryöstäneen köyhiä ja julistaa langettavan tuomionsa. Mutta Neitsyt Maaria rukoilee armoa hänen puolestaan.

Germaanilais-katoliseen käsitepiiriin kuuluvat siis useimmat niistä aineksista, joista etelä-virolaisen runon pääosa on kokoonpantu: kaksi enkeliä, jotka vievät taivaasen; ovi taivaassa, jota on kolkutettava; sekä kahtalainen tuoli ja tuoppi. Onko siis oletettava, että joku määriläisen kaltainen saksankielinen Latsaruksen legenda olisi vaikuttanut virolaisen runon syntyyn? Se ei ole välttämätöntä, sillä mainittujen käsitteiden voi hyvin ajatella katolisella ajalla muutenkin tulleen Viron kansan tietoisuuteen. Ei ole edes ehdottomasti varmaa, että raamatullinen vertaus Latsaruksesta on virolaisen orjan laulun perimmäisenä pohjana. Kaikissa tapauksissa on vastakohta köyhän ja rikkaan välillä siinä saanut aivan itsenäisen muodostuksen orjan ja isännän välisenä suhteena. Paitsi isännän ja orjan loppukeskustelua on täysin omintakeinen myös alkukuvaus orjan nukahtamisesta kuoleman uneen. Orjan leposija alhaisessa ja kosteassa suossa ikäänkuin kuvastaa Viron kansan kohtaloa, jolta Saksalaiset isännät riistivät kaikki hedelmälliset mäkirinteet, jättäen ainoasti vesiperäiset alangot talonpoikien omaan viljelykseen. Kus mägi sääl mõisa — talud soo ja raha sees (kussa mäki, siellä moisio — talot rahkasuossa) sanookin virolainen sananlasku. Orjan asemasta laulaakseen ei Virolaisen ole tarvinnut muualta esikuvaa hakea, oma katkera kokemus on sen hänelle havainnolliseksi tehnyt.

Esittämättä on vielä Orjan laulun etelävirolaisella toisinto-muodolla tavattava muunnos, joka joskus alkaa laulajan huomautuksella, ettei yhden eikä toisen tarvitse hänelle selittää, mitä on orjana olo.[443]

Üts ära ütelgu minule,
Tõine tõisele kõnelgu,
Kuda orjan oltanes,
Vaesen vaeva nätanes.
Esi ma mõista orja oole,
Orja oole, vaese vaeva.
Ori pea oolik olema,
Vara tõusma vaene-latsi,
Vara tõusma, vait olema,
Suu peab kinni pidama,
Pisut peab ori magama,
Veidü unda veeretama.
Ori makab õrre pääl,
Palgaline parre pääl.
Ketsi orja jo äradi?
Tulli tall mano tuikene,
Lennäs mano linnukene,
Kägo tall lennäs käe pääle,
Suvilindu suu pääle:
"Tõusu üles orjakene!
Tõusu üles ommokult,
Mõse suu, suiju pää,
Mõse suu sula õbele,
Käe kulla kastele.
Mine sa merre vettä otsma
Kaugelt sull vesi vedäda,
Vastu mäge mäele tuvva."
Ori läts merre vettä tooma.
Ketsi vasto tall tulesi?
Maari vasto tall tulesi:
"Orjakene ennekene!
Kellel viid vie paari?"
— "Perenaisel levä teta,
Perepojal suu mõsta,
Peremehel kirve ihuda."
— "rjakene ennekene!
Vie sie vesi tarese,
Pane pangi põrmantulle,
Ütle sa peremehele,
Ütle sa perenaisele:
'Viimane vesi tarena,
Viimane pirdu pihina;
Ma lää ära taiveesse,
Ma lää Maari lasta oidma.'"
Ori läts taeva use ette
Maari linki liigutama.
Ketsi tull vällä vaatamaie?
Maari tull vällä vaatamaie.
"Tule sisse orjakene,
Tule sisse, istu tuoli!"
Kulda tuoli antanese,
Kulda tuoli, õbe õrre,
Laasi lauda tal ehena.
Ketsi perrä tall tulesi?
Peremies perrä j.n.e.

Yks' älköön jutelko mulle,
Toinen toiselle sanelko,
Kuinka orjana oltanehen,
Vaivasna vaivattanehen.
Itse tunnen orjan huolen,
Orjan huolen, köyhän vaivan.
Orja olkoon huolellinen,
Varhain nouskoon orpolapsi,
Varhain nouskoon, vaiti olkoon,
Suun kiinni pitäköön,
Pikkuisen saa orja maata,
Vähän unta vetää.
Orja makaa orrella,
Palkollinen parrella.
Kuka orjan jo herätti?
Tuli luokse kyyhkynen,
Lensi luokse lintunen,
Käki lensi käden päälle,
"Suvilintu" suun päälle:
"Nouse ylös orjanen!
Nouse ylös aamuselta,
Pese suu, sui pää,
Suu sulalla hopealla,
Kädet kultakasteella.
Mene merelle vedenhakuun,
Kaukaa vesi vedettävä,
Vastamäkeä tuotava."
Orja merelle vettä tuomaan.
Kuka vastahan tulevi?
Maaria vastahan tulevi:
"Orjanen omainen!
Kelle viet vesikorennon?"
— "Emännän leipää tehdä,
Talon pojan suuta pestä,
Isännän kirvestä hijoa."
— "Orjanen omainen!
Vie se vesi tupahan,
Pane ämpäri permannolle,
Juttele sä isännälle,
Juttele sä emännälle:
'Viimeinen vesi tuvassa,
Viimeinen päre pihdissä;
Lähden pois taivahasen,
Maarian lasta hoitamahan.'"
Orja taivahan ovelle,
Maarian linkkua liikutti.
Ken tuli ulos katsomahan?
Maaria tuli katsomahan:
"Tule sisään, orjanen,
Tule sisään, istu tuolille!"
Kultatuoli annetahan,
Kultatuoli, hopeaorsi,
Lasipöytä häll' edessä.
Kuka jälkehen tulevi?
Isäntä jälkehen j.n.e.

(Seuraa isännän palkantarjous ja orjan hylkäävä vastaus).

Tämä kappale on samasta Pärnumnaan pitäjästä kuin ennen painettu näyte etelävirolaista päämuotoa. Lisäksi löytyy kuusi kappaletta (ja M. Weske, Eesti rahvalaulud I, n:o 28 Kolga Jaanista Viljanninmaalta), joista kaksi Pärnun-, kolme Viljannin- ja yksi Tartonmaalta. Niissä ei kuitenkaan ainoassakaan, niinkuin tässä, esiinny lintujen herätyslaulua. Kaikissa on huomattava vaillinainen orjan ja isännän kohtelun kuvaus. Joko tuodaan tuoli ja juoma-astia yht'aikaa yhdistävän pöydän kera[444] taikka on isännän osa pois unohtunut[445] — molemmat vaillinaisuudet ynnä juoma-astian puute ovat yllä olevassa esimerkissä nähtävänä; parissa kirjaanpanossa puuttuu tämä kohta kokonaan, niin että niitä liittää päämuotoon yksistään yhteinen loppukohtaus, jossa isäntä orjaa puhuttelee.[446]

Ottaen huomioon, että mainittu isännän ja orjan keskustelu on oikeastansa eri runoa, ei voi tulla muuhun päätökseen kuin että meillä on edessämme aivan uusi lauluaines, johon kappaleita tutkimuksen alaisesta runosta on kiintynyt. Vastakohtana etelävirolaiselle miesorjan (sulase) laululle on tässä kuvaus naisorjasta, joka lähtee mereltä vettä tuomaan ja tiellä saa kutsun Neitsyt Maarialta tulla taivaasen hänen lastansa hoitamaan.

Sama käsitys Neitsyt Maarian huolenpidosta ilmenee myös itsekseen eräässä orvon orjatytön laulussa Pärnunmaalta; hänen itkiessään nokkosten ja katajain keskellä:[447]