Kylänpoikakin joskus selittää syyn alttiuteensa; aitoista, jotka tuli (1) tai tuuli (17) voi hävittää, on hänellä vaan hetkiseksi iloa, mutta Annista ainaiseksi. Sulhaselle erityisen siunauksen rukoileminen tavataan ainoasti parissa[526] Saarenmaan kappaleessa (1, vrt. 2):
Jäägu, jäägu, ma õnnistan,
Peigmehe aitad vilja täis;
Kui ta võttab, siis kassugu,
Kui ta paneb, siis paissugu.
Että Saarenmaalainen runo samoin kuin suomalainen laulu on muodostunut skandinaavilaisen ballaadin vaikutuksesta, vaikka eri toisinnosta, ei ole vaikea osoittaa. Isän härät ja veljen hevoset tavataan ruotsalaisissa kappaleissa, suomalaisesta laulusta päättäen ovat niissä myös äidin lehmät löytyneet. Sisaren soljet, joiden toivotetaan sulavan tansseissa tai häissä vastaavat ruotsalais-suomalaisia kruunuja. Ainoasti sisaren uuhista voi olla eri mieltä, johtuvatko nekin kadonneesta ruotsalaisesta muodostuksesta, jota siinä tapauksessa myös suomalaisen laulun itäisemmissä kappaleissa ilmaantuvat lampaat edustaisivat, vai ovatko ne virolainen uudennus, johon on antanut aihetta yksinomaan elukkain esiintyminen muiden sukulaisten omaisuutena. Sulhasen aitat ovat jonkinlainen välimuoto suomalaisen laulun vaihtoehtoisille laivoille ja linnoille, jotka kuvastavat kahta eri toisintelua skandinaavilaisessa ballaadissa. Yhteiseen alkulähteesen viittaa myös ryöstäjän kansallisuuskin veri-alkuisine määresanoineen, joita tuskin voinee selittää aivan satunnaisiksi, alkusoinnun vaikuttamiksi yhtäläisyyksiksi virolaisessa runossa ja suomalaisen laulun toisessa muodostuksessa (vrt. myös toisessa punapäinen Tanskalainen). Skandinaavilaisen ballaadin välittäjinä Virolaisille ovat epäilemättä olleet Läänemaan saaristossa (Nuckö, Wormsö) vielä asuvat ja aikoinaan Saarenmaallakin eläneet Ruotsalaiset.
Viron manterella, jonne runo Saarenmaalta levisi, on paitsi lopputoivotusten katoamista moni muukin piirre pitkin matkaa turmeltunut. Sen kautta että sulhanen usein on kadonnut, on isä monesti voinut periä hänen aittansa. Vielä voi isällä härkien sijalla olla hevosia, toisinaan siitä huolimatta, että ne veljelläkin ovat säilyneet; jolloin tavallisesti kuitenkin hevosten laatu vaihtelee, esim. mainitussa Läänemaan kappaleessa: ruuna ja orit (täkk). Vielä enemmän hajalleen ja sekaisin ovat menneet sisaren sekä sulhasen, tavarat. Sisaren lampaat tavataan vaan yhdessä Pärnunmaan, samoin yhdessä Viljannin ja Järvamaan kappaleessa.[527]
Annin lähtö läävään löytyy ulkopuolella Saarenmaata ainoasti yhdessä Hiidenmaan kappaleessa ja siinäkin ilman merelle menoa.[528] Pelkästään pesu meren rannalla on kolmesti Pärnunmaalla ja kerran Läänemaalla muistiinpantu; piirteen alkuperäisyyttä kuitenkin todistaa, että se vielä parissa Varsinais-Viron ja Tartonmaan kappaleessa tavataan.[529] Läänemaalla tosin yleisesti ja toisinaan muuallakin pesun sijalla esiintyy veden tuominen merestä, vaan tämä muunnos on nähtävästi toisen runon aikaansaama, joka vastaa "Vedenkantajaa Annia" Kantelettaressa (III. n:o 23).
Pärnunmaalta alkaen ja yhä yleisemmin idempänä Liivinmaalla on runoon Lunastettavasta neidosta sekaantunut eräs sotaruno, joka alkuperäisen johdannon on työntänyt syrjään.[530] Neidon ryöstö merelle ja sotamiehen otto maalla ovat kuitenkin olleet vaikeasti yhteenliittyviä seikkoja. Käy vielä laatuun, kun neito toivoo, että omaiset hänet lunastavat sodan käsistä, esim.[531]
Lunastab Anne sõeasta,
Sõea sõrmede vahelta.
Silloin sopii ehkä ajatella sotavankeutta. Vaan kun neito nimenomaan pyytää päästämään Venäjän väestä, vankkurin ajajain kädestä:[532]
Pästä minda Vene väestä,
Tõlla sõitijate käesta,
niin on mahdoton ajatella muuta kuin kiinniotetun rekryytin kuljettamista kruununkyydillä. Samoin saattaa vielä ymmärtää, kun Anni pyytää omaisiaan ostamaan hänet orjuudesta, raskaasta päivätyöstä ja lumisateesta.[533]