1. Yhtenäisen runojakson synty
2. Tapanin virsi
3. Neitsyt Maarian virsi
4. Marja-virsi liitteineen
5. Saunanhaku-virsi
6. Lapsenetsintä-virsi
7. Luojan surma-virren alkukappale. Luojan ylösnousenta-virsi
8. Luojan surma-virren kappalten väliset liitteet
9. Luojan surma-virren jälkikappale. Hiiden sepän kahlinta
10. Luojan surma-virren laajennus Suomen itäisimmässä Karjalassa
11. Luojan virren täydennyksen yritys Venäjän Karjalan pohjoisimmalla
runoalueella
12. Jeesuksen laulu Virossa
13. Loppukatsahdus Luojan virteen
IV. Viron orjan virsi
1. Runon muodostus Virossa 2. Suomalaisien toisintojen näytteitä 3. Suomalaisten säkeitten kehitys 4. Runon alkuperä
V. Kahdenlaisella runomitalla
1. Uudempi laulurunous 2. Laulu Morsiamen kuolosta 3. Anteruksen runo 4. Laulu Lunastettavasta neidosta 5. Lunastettavan neidon runo Virossa 6. Myödyn neidon runo 7. Lunastettavan neidon runo suomeksi 8. Suomen vanha runomitta
III.
LUOJAN VIRSI.
1. Yhtenäisen runojakson synty.
Niinkuin kaikki tiedämme, ovat mielipiteet Kalevalan runojen yhteenliittämisestä olleet hyvin eriäviä, horjuvia ja epämääräisiä. Niiden äärimmäisten mahdollisuuksien välillä, että Kalevalan runojen järjestys on joko kauttaaltansa kansanomainen taikka sitten kokonaan Lönnrotin keksimä, on tieteellisen arvostelunkin heiluri liikkunut. Vähitellen on se kuitenkin alkanut asettua yhä pienempien heilahdusvälien rajoihin. Mitä Lönnrotin osallisuuteen tulee, on se viimeksi t:ri Niemen väitöskirjassa Kalevalan kokoonpanosta tullut hyvin tarkalleen selvitellyksi. Sitä vastoin on kansan oma osuus tässä työssä vielä monelle oppineellekin jäänyt hämäräksi ja ansaitsisi myös uutta yksityiskohtaista selvitystä. Sillä vielä merkillisempi kuin Kalevalan runojen viimeistely Lönnrotin käsissä on niiden muodostuminen ja yhdistyminen kansanlaulussa paikallisen vaelluksen ja ajallisen kehityksen kautta. Kertomus Kalevalan tarujen syntymisestä, kulkemisesta ja kasvamisesta ynnä yhteenliittymisestä on itsessään melkein tarumainen, ja tämä tarina on vaan sitä ihmeteltävämpi, mitä selvemmin sen todelliset piirteet tieteellisen tutkimuksen avulla tulevat näkyviin.
Mutta jo ennen eri runojen kaikenpuolista käsittelyä voimme päästä jotenkin likelle oikeata käsitystä, jos otamme huomioon seuraavat kolme tosiasiaa. Ensiksi ei ole tähän asti osoitettu, että Lönnrot olisi voinut Suomen kansan runoista yhdelläkään toisella tavalla järjestäen saada aikaan Kalevalan tapaista kokonaisuutta, vaikka kyllä monesti on puhuttu Lönnrotin muka tuhansista eri mahdollisuuksista. Toiseksi ei Lönnrot miltään muulta runoalueelta kuin Venäjän-Karjalan, johon runot todistettavasti ovat viimeiseksi saapuneet, olisi voinut saada yhtenäiseen kokoonpanoon siinä määrin valmistuneita toisintoja; inkeriläisistä kappaleista hän ei olisi johtunut koko ajatukseen, eikä suomenpuolistenkaan avulla olisi vielä pitkälle päässyt. Kolmanneksi, niinkuin Lönnrot esipuheessaan Uuteen Kalevalaan itse huomauttaa, ei edes Venäjän-Karjalasta joku sata vuotta aikaisemmin olisi yhtä runsaita runomuotoja ja niin monen runon yhdistyksiä löydetty.