Muori kulta muurilla,
Annas palanen porsasta!
Rakas äiti kehdolla,
Annas maistaa leivosta!
Lipeäkala tuoksuaa,
Paloviina kostuttaa!
Jollemme nyt viinaa saa,
Rikki ikkunat kilahtaa!
Lopuksi toivotetaan talonväelle kaikkea hyvää:
Mummo vanha, raukea,
Alkaa jälleen nuortua.
Vaarikin saa voimia,
Kun on päässä tillikka.
Nuori isäntä iloisna
Karkaa kolme tanssia.
Vaimo tuore, punakka,
Lapsi käsivarrella j.n.e.
Runon jälkikerto vielä selvästi viittaa alkuperäiseen ajatukseen:
Loistaissa kirkkaan tähden,[28]
Viel' ei päivä sarasta,
Tähtöset vaan taivahalla tuikkii.
Mutta välikerto on nähtävästi johtunut runon käytännöstä: vi tackom nu så gerna, joka sopisi suomentaa loppusointua vaarinottaen:
Nyt kiittäen me lähdem'.
Vaan välikerrolla on myös toinen muoto: hålt dig väl, fålan min (pysy siivolla, varsani!), joka osoittaa, että laulajat itsekin ovat ratsun selässä. Ruotsissa on yleisesti ollut nuorten miesten tapana aamun hämärässä Tapanin päivää vasten satuloida hevoset ja ennen päivän koittamista ajaa ympäri kylää joka talouteen seisahtuen laulamaan siinä tarkoituksessa, että kutsuttaisiin sisälle kestitystä saamaan. Etummaisella ratsastajalla tässä Tapanin-ajossa (Staffansked) mainitaan olleen riuvun päässä pyöreä lyhdyntapainen: tynnyrin vanteista, päreistä ja talilla rasvatusta paperista tehty, joka myöhemmin Loppiais-menojen sekaannuksesta sai tähden muodon.[29] Vielä tiedetään Ruotsissa olleen taikauskoisena tapana viedä hevoset sinä päivänä juomaan toisille lähteille kuin muulloin. Myös Norjassa kerrotaan Tapanina ratsastetun ympäri taloissa ja sitten juotetun hevoset jossain lähteessä, joka oli keskellä asumuksia; mies se joka ennen sinne hevosineen joutui.[30] Kilpa-ajoista Tapaninpäivänä Ruotsissa huomauttaa jo Olaus Magnus 1500 luvulla, ja vielä Geijer viittaa tapaan kilvaten ajaa kotiin Tapanin kirkosta; joka ensimmäiseksi ennätti, sai myös kesällä ensimmäisenä elonsa korjuusen.[31] Niinikään Holsteinissa on Peerdesteffen nimellä tunnettu vanha meno. Tapanin yönä on miesjoukolla käyty taloissa hevosia harjaamassa, jonka jälkeen niillä on ratsastettu ympäri pihaa aika elämää pitäen; unesta herätetyn talonväen on sitten pitänyt koko joukko kestittää. Saksassa on ollut yleinen tapa sinä päivänä ajaa hevoset hikeen ja sitten iskettää niiden suonta, että koko vuoden umpeen säilyisivät terveinä. Sama suoneniskemistemppu on Tanskassa ja Englannissakin kuulunut Tapaninpäivän tehtäviin. Tanskassa vielä muistellaan pyhän Tapanin puoleen yleensä hevostaudeissa käännytyn.[32]
Mainituissa germaanilaisissa maissa näkyy siis Tapani olleen hevosten erityisenä suojeluspyhänä. Myös suomalaisissa loitsurunoissa tämä germaanilais-katolinen käsitys selvästi ilmenee. Muutamassa pohjois-savolaisessa Hevosen synnyssä puhutellaan Santta Tapania, toisessa venäjänkarjaiaisessa kappaleessa saa Tahvanus liikanimen heposen herra ja kolmannessa itäpohjanmaalaisessa toisinnossa häntä nimenomaan jumalaksi kutsutaan:[33]
Tahvanus hevosten herra,
Soimen suomija jumala.