Ensisilmäyskin ilmaisee meille tässä koko joukon Kalevalaan vivahtavia seikkoja. Me tapaamme Ilmarisen takoman kultakuvan, vaikka tosin toisessa muodossa. Miekan sepityksessä on Velint aivan yhtä ankara teoksilleen kuin Ilmarinen kultaneidon taonnassa. Vaikka muut niihin hyvinkin ihastuvat, huomaa hän niissä yhä vikoja ja viskaa ne uudestaan ahjoon, lisä-aineksilla sekoitettuna, että tulisivat oikein erin-omaisiksi. Sammon takomista ei sovi tähän verrata, koska sen kuvaus painetussa Kalevalassa on juuri kultaneidon runosta otettu. Mutta Sammon alku-aineet ovat kaikkityyni tavalla tai toisella edustettuna.[724] Ohran jyvää ja maholehmän maitoa vastaavat raudan sekaan pannut jauhot sekä maito, joutsenen kynää linnut, joille sekoitus syötettiin, ja uuhen untuvakin tulee esiin tuossa villahöytäleessä, millä miekan terä koetettiin. Näillä yhtäläisyyksillä ei kuitenkaan liene kovin suurta todistusvoimaa, koska ne suomalaiseen Sampo runoon nähtävästi ovat tulleet toisista runoista, ja itse Sammon valmistuskin on myöhempi muodostus. Sammon ihmevoimaa ja sen hankinnasta luvattua neitoa muistuttaa tuo juttu voittokivestä, vaan ei tämä yhtäläisyys yhtähyvin liene muuta kuin satunnainen. Viimeinkin Velint'in lento kotimaalle voisi olla jossain yhteydessä sen tavan kanssa, jolla Ilmarinen ensikertaa tulee Pohjolan tuville, "tuulen teitä, ahavan ratoa myöten"[725] jos kohta kyllä tämä ei ilmau muissa toisinnoissa kuin luultavasti nuoremmissa.

Kuninkaan tyttären tuloa Velint'in luokse yhtä koristeitansa korjauttamaan vastaa Annikin juoksu pajaan sekä pyyntö että hänelle sormuksia y.m. taottaisiin. Vastauksessaan Ilmarinen muun muassa lupaa päällispangan parantaa.[726] Vielä likempi Velint'in tarinaa on inkeriläinen laulu manteren sepän l. Ismaron käynnistä Saaressa.[727] Kostotöitä voisi vastata Ilmarisen (Kojosen pojan) menetys ryöstettyä neitoa kohtaan, kun hän silpoo hänet palasiksi ja viepi rinnat paistettuna anopille tuomisiksi.[728] Vilkinatarinaan on tämä kostotapa luultavasti tullut Niflungasagasta, jossa Gudrun puolisolleen Atlelle, kostoksi veljensä surmaamisesta, syöttää hänen poikiensa sydämet.[729] Mutta luultavammin on koko se seikka suomalaisiin runoihin saatu eräästä venäläisestä laulusta.

Paitsi tässä osoitettuja sisältää tarina Velint'istä vielä Wäinämöistäkin koskevan pienen seikan. Velint'in tulo Juutinmaalle ontelossa puussa on hyvin sen kaltainen kuin Wäinämöisen ensimmäinen Pohjolan retki, jolloin hän uiskenteli meressä tuulen ajona, "kuusisna hakona, petäjäisnä pehkiönä".[730]

Vilkinatarina on sangen myöhään, vasta 13:lla vuosisadalla tullut käännetyksi Saksasta Islannin kielelle.[731] Mutta useammat siinä kerrotut seikat löytyvät myös jo Vanhassa Eddassa, Völundar-qvidassa, joka luetaan kaikkein vanhimpien joukkoon,[732] ja muistettava on, ettei Edda koskaan kerro mitään tarua täydelleen, vaan ainoasti muutamia erittäin liikuttavia kohtia, olettaen loput tunnetuiksi. Koska nyt vuorostaan tämän Völunder-laulun tutkittavaksi otamme, niin tapaamme siinä vielä yhden merkillisen seikan, josta ei Vilkinasaga enää tiedä. Völunder näet tulee veljiensä kanssa järven rannalle. Siellä he tapaavat kolme Valkyriaa (lentävää sotaneitoa), jotka hetkiseksi ovat riisuneet joutsenpukunsa. Näiden pukimien ryöstämisellä saavat veljekset neidot omiksensa; mutta muutamien vuosien kuluttua ikävystyvät neidot rauhaiseen koti-elämään ja lähtevät kerran, miesten par'-aikaa ollessa metsäretkellä, jälleen joutsenina lentoon. Sangen lähellä tätä näkyy olevan Suomen runon kertomus Ilmarisen väkisin ryöstetystä, uskottomasta morsiamesta, jonka hän vihastuksissansa viimein muuttaa ijäti lenteleväksi kalalokiksi, siis myös merilinnuksi.[733] Samaa tarua myös nähtävästi tarkoittaa Viron runo, jossa Läänen leski aamulla varhain karjamaalta löytää teeren munan, kanan sekä variksen pojan. Niistä sitten kasvoi Salme neito, Linda neito sekä pieni orjapiika, joista tähden poika nai ensinmainitun, Kalevi keskimmäisen.[734] Kalevin kuoltua Suomen noita ryöstää Lindan, niin että yhtenä iltana, Kalevinpoikien palatessa metsältä, runsas saalis olalla, koti on autio ja tyhjä.[735]

* * * * * *

Vilkinatarinassa taannoin huomasimme muutamia Sampoa hämärästi muistuttavia seikkoja.[736] Mutta selvästi ja samassa muodossa kuin nykyisessä Kalevalassa ilmautuu se skandinavilaisessa Grotte-laulussa[737] ja siihen liittyy vielä lisäksi useampia pikkukohtia, jotka tekevät tämän tarun ihmeesti yhtäläiseksi Wäinämöisen ryöstöretken kanssa. Tanskassa, niin kertoo Grotte-laulun edellä käyvä suorasanainen selitys, eli ennen muinoin kuningas Frode, mahtavin kaikista Pohjoismaiden valtiaista. Hänellä oli käsikivi, joka jauhoi mitä ikinä vaan jauhattaja tahtoi. Tätä kiveä vääntämään, joka oli sangen raskas, osti Frode Ruotsista kaksi jättiläis-vaimoa, Fenjan sekä Menjan, ja jauhatti heillä kultaa, rauhaa sekä onnea. Ahneudessaan ei hän koskaan suonut orjillensa joutoaikaa kauemmin, kuin he lauloivat yhden laulun. Siitä vihoissansa lauloivat Fenja ja Menja Grotte-laulun ja jauhasivat samassa sotajoukon, niin että yöllä Mysingr niminen merikuningas tuli rannalle ja tappoi Froden. Voittaja vei sitten kaikki saaliit, niissä myös Grotten sekä molemmat jättiläis-tytöt, kanssansa. Matkalla käski hän heitä suoloja jauhaamaan, ja kun he sydän-yön aikana kysyivät, eikö jo olisi suolaa kylliksi, niin hän vaan tylysti käski jatkaa työtä. Silloin he miesten nukkuessa jauhasivat suolaa niin ylenmäärin, että laiva Grotten kanssa upposi meren pohjaan; siitä asti on sitten merivesi aina ollut suolainen. — Itse orjain laulussakin on vielä muutamia huomattavia kohtia. Fenja ja Menja _lauloivat siksi, kun Frode väkensä kanssa oli nukahtanut uneen.[738] Laulun päätettyään jauhasivat orjat niin kovasti, että kivenpuu katkesi ja käsitovi lensi kahtia.[739]

Tässä on meillä siis Kalevalan Sampo ilmi-elävänä edessämme, johon
Ilmarinen oli takonut

Laitahan on jauhomyllyn,
Toisehen on suolamyllyn,
Rahamyllyn kolmantehen.[740]

Ilmarinenkin oli väkisin saatettu Sammon taontahan, samoin kuin jättiläisnaiset jauhatustyöhönsä. Pohjolan väen nukuttamisella Wäinämöisen laulun kautta ja tähän retkeen tarpeellisen väen luomisella loitsulla on kumpaisellakin selvä vastineensa. Samoin myös Sammon rikkumisella ja uppoomisella meren pohjaan. Vielä enemmän skandinavilaisen tarinan mukainen on suorasanainen selitys, jonka venäjänkarjalaiset runonlaulajat kysyttäessä välistä lisäävät: mereen jauhomaan jäi se ijäkseen, tuohon Valkeaanmereen. Suoloja jauhoi viimeksi, sitä nyt yhä jauhoo. Ei voi vettä juoda, niin suolainen on meri.[741]

Saksassakin on saduissa säilynyt muutamia muistoja Grotte-tarusta, todistaen että se oli tuttu ympäri koko germanilaisen kansakunnan. Köyhä mies ryöstää taistelulla paholaisilta käsikiven, joka jauhoo ruokaa, kultaa, kaikkea, mitä hän haluaa. Viimein hän sen myöpi laivurille, joka sillä jauhattaa suoloja, siksi kun laiva myllyineen uppoo mereen ja tekee meren suolaiseksi. Myöskin saksalaisissa kansanlauluissa on puhe myllyistä, jotka yön kuluessa tahi joka aamu jauhovat hopeaa sekä kultaa.[742] Westphalissa sanotaan linnunrata taivaalla myllytieksi ja arvellaan auringon päivällis-ajalla seisovan sen keskellä. Siebenbürgen'in Saksalaiset nimittävät sen jauhotieksi. Molempien nimien arvelee Kuhn[743] tarkoittavan, että linnunrata on tie, jota myöten päästään koitteessa kultaa ja hopeaa jauhovalle myllylle s.o. auringolle.