Meidän Lemminkäisen työt ja kohtalot ovat useissa kohdissa hyvin senkaltaiset kuin Skandinavein Freyr'in ja Balder'in. Kerran, niin vanha Edda laulaa,[791] nousi Freyr ylös Odin'in korkealle istuimelle, josta silmä kannatti koko maailmanpiirin yli. Sieltä hän kaukana jättiläisten maassa näki neidon, jonka käsivarret paistoivat, antaen loistoa, sekä ilmalle että merelle. Silmittömäksi ihastuneena lähetti Freyr palvelijansa Skirner'in tätä neittä hänen omakseen kosimaan. Lähettiläs ratsasti sinne kaikellaisten vaarain läpi: ensin kohtasi hän savuavan ihmeellisen tulen, sitten vihaisia koiria, jotka olivat aituuksen porttiin sidottuna. Portin edessä oli myös karjapaimen vartijana. Puhemiehen pyyntöön Gerda-neito ensin antoi jyrkän, kieltävän vastauksen. Turhaan tarjosi Skirner kalliita lahjoja, turhaan heilutteli Freyr'iltä lainattua tulista miekkaa (päivän sädettä). Vasta kun hän uhkasi mahtavilla loitsuillansa laulaa Gerdan inhottavan Tursaan morsiameksi, antoi tyttö viimein suostumuksensa. — Tätä tarua kertoissansa osoittaa Simrock jälkiä siitä, että se nykyisessä muodossaan on myöhempi toisinto; alkuaan oli Freyr itse käynyt kosimassa.[792] Samassa Simrock myös näyttää toteen, että tuo jättiläisten maa oikeastaan on Tuonela. Täten me saamme oikeuden toisistakin kuolleitten asuntoa koskevista taruista ottaa lisään piirteitä Gerdan kodin kuvaamiseksi. Fjölsvinsmál'issa on se, paitsi liehuvalla tulella ja vihaisilla koirilla, myös rautaisella aituuksella suojeltu.[793] Toisessa paikassa kerrotaan tämän aidan olevan käärmeen seljillä läpipunotun;[794] ja viimein, yksi, tosin myöhempi tarina lisää vielä, että jokaisen seipään nenään oli ihmisen pää pistetty.[795] — Ennen kosimistaan oli Freyr, Skirnis-laulun mukaan, tappanut Bele-jättiläisen, Gerdan veljen, jonka johdosta on huomattava, että germanilaisissa taruissa jättiläiset sangen usein ilmautuvat lohikäärmeen muodossa. Mainitussa runossa ei ole semmoisesta muuttumisesta tosin mitään puhetta; mutta sankarilaulussa, jonka useat katsovat saman runon myöhemmäksi muodostumaksi, Sigurd tappaa lohikäärmeen, ennen kuin liehuvan tulen läpi pääsee Sigrdrifan luokse.[796]
Me olemme siis tässä tavanneet kaikki pääseikat, joilla Kalevalassa Lemminkäisen toinen retki Pohjolaan on kuvattu. Hänkin ratsastaa tulisen kosken ja palavan kuopan yli. Hän tapaa Pohjolan veräjällä verenhimoisia karhuja sekä susia.[797] Pohjolan aituus on rautainen, teräksinen,
Keihä'illä seivästetty,
Maan ma'oilla aiastettu,
Käärmehillä vitsastettu.
Nämät käärmeet olivat vaan selästänsä kiinni aidassa, sillä oli
Heitty hännät heilumahan,
Pääkurikat kuilumahan.
Poikin puolin itse porttia makasi hirmuinen lohikäärme,
Pitelämpi seinähirttä,
Paksumpi kujapatsasta.
Viimeinkin oli pihamäki täynnä seipäitä, miehen pää joka seipäässä. Sisään tultuansa Lemminkäinen tappoi Pohjolan isännän, joka oli kositun neidon isä, siis lähisukulainen, vaikkei veli.[798]
Näihin yhtäläisyyksiin Lemminkäisen ja Freyr'in välillä liittyy vielä toisia, yhtä suuria, jotka hänestä tekevät Balder'in vastineen. Tätä emme saakaan kovin kummeksia, sillä Freyr ja Balder olivat keskenään mitä likintä heimoa, oikeastaan saman luonnon-ilmiön, päivänpaisteen, ilmauksia. Balder oli paras kaikista olennoista, niin että hänestä ainoasti hyvää oli puhuttavana; hän oli niin kaunis ja kirkas, että loisti ja välkkyi, ja niin lempeä, että häntä kaikki rakastivat.[799] Samaten Edda monessa paikassa Freyr'istäkin laulaa, että hän on paras Asoista, jalo luonteeltaan ja tavoiltaan, niin ettei hänessä ole mitään moitteen sijaa; hän ei ketään impeä eikä miehen vaimoa itketä; hän on loistava, kirkas ja siunausta tuova.[800] Aivan kuin hänen molemmat germanilaiset veljensä oli meidän Lemminkäinenkin ylenmäärin kaunis ja yleiseen rakastettu, kumminkin naisissa. Onpa itse hänen nimensäkin otettu juuri samasta lempeydestä, joka oli Freyr'in ja Balder'in pää-ominaisuutena.[801] Mutta jo on aika että me käännämme huomiomme erinäisiin taruihin Balder'ista.
Hänellä, niin Eddat tarinoivat,[802] oli kerta ollut pahaa ennustava unennäkö. Vähää ennen olivat niin-ikään Thrain ja Dain kääpiöt unissaan saaneet aavistuksen salaa lähenevästä surusta. Sankarit Valhallassa, Odin'in taivaallisessa salissa, näkivät Nannan, Balder'in puolison, surevan. Samoin Idun-neiti, joka kaikki synnyt, ijänmäärät sekä loput tiesi, itki, jumalien kysymyksiin vastaamatta. Yhteisessä neuvottelussa päätettiin näistä enteistä, että kaikkein lemmityiselle Balder'ille mahtoi olla kuolema tulossa. Sitä estääksensä meni hänen äitinsä ulos ja vaati pyhän valan kaikilta luonnonvoimilta sekä luontokappaleilta, tulelta ja vedeltä, kiviltä ja metalleilta, maalta puittensa, käärmeittensä, lintujensa ja nelijalkaistensa kanssa, niin myös taudeilta. Kaikkein piti vannoa, etteivät tee vahinkoa Balder'ille. Ainoasti mistel-vesalta ei otettu mitään valaa, koska se Frigg'in, Balder'in äidin mielestä oli liika nuori ja mitätön. Näin pidettyänsä huolen lemmikkinsä turvallisuudesta, tulivat jumalat jälleen iloisiksi, rupesivat huvitteleimaan leikeillä. He asettivat Balder'in pilkkutauluksi, ammuskelivat häntä, ken nuolella, ken peitsellä, ja riemuitsivat siitä, kuinka kaikki aseet, häntä väistäen, lensivät ohitse. Mutta häijy Loki otti mistel-vesan ja antoi sen Balder'in sokealle veljelle Höder'ille, kehoittaen häntäkin yrittämään ampumista ja luvaten hänelle suunnittaa asetta. Söder ampui ja samassa Balder, mistel-vesan lävistämänä, kaatui kuolijana maalian. Kun ensihämmästys ja tuska tästä arvaamattomasta tapaturmiosta vähän oli asettunut, kysyi Frigg: kuka Asoista hänelle mielennouteeksi tahtoisi ratsastaa Tuonelaan ja koettaa eikö saisi Balder^ia lunastetuksi Hel'in vallasta. Siihen tarjoutui Hermoder, Odin'in uljas poika. Hän ratsasti yhdeksän yötä syviä, pimeitä notkoja, joissa ei voinut mitään silmin nähdä, siksikun saapui Gjöll-virralle, jonka sillan kohdalla Módgudr-neiti istui vartijana. Tämä tiedusteli tulijan nimeä sekä sukua, kummastellen miksi hän ajoi Hel'in tietä, vaikkei hänen näössään ollut kalman merkkiä. Jonkun aikaa näin lähettilään kanssa puheltuansa, neuvoi neito hänelle kuitenkin tien Hel'in asunnolle_,[803] joka oli vielä perempänä Pohjosessa. Hermoder'in hartaisin rukouksiin suostui viimein Hel, mutta ainoasti yhdellä ehdolla. Hän lupasi antaa Balder'in takaisin, jos tämä todella oli niin yleiseen rakastettu, kuin mitä huhu kertoi; siitä se oli näkyvä, jos saataisiin kaikki, mitä taivaassa ja maan päällä on, hänen kohtaloansa itkemään. Frigg'in pyynnöstä itkivätkin nyt Balder'ia kaikki kappaleet ja olennot, kaikki luonnonvoimat ja jumalat; yksin vaan vanha jättiläisvaimo Thökk, jonka muotoon Loki oli pukeunut, kieltäytyi itkemästä, ja senvuoksi täytyi Balder'in, suureksi suruksi jumalille sekä kaikille luoduille, maailman loppuun saakka jäädä Manalaisten valtaan.