Näin syntynyt ihmelapsi, joka nimitettiin Völsung'iksi, hallitsi sitten isältä perittyä Hunan maata ja rakensi itselleen komean salin, jonka keskelle istutti omenapuun, minkä oksat verhosivat koko laen.[884] Hänen tyttärensä Signy naitettiin Siggeir-kuninkaalle, joka kuitenkin jo häissään suuttui vaimonsa sukulaisille ja päätti hävittää heidät viimeiseen asti. Pahan tuumansa täytti hän suurissa pidoissa, joihin hän oli kutsunut appensa kaikin poikinensa. Ainoasti nuorin, Sigmund, pääsi pakoon ja meni metsään piiloon. Signy, joka veljensä lymypaikan tiesi, vaihtoi nyt muotoa erään noitavaimon kanssa ja kävi näin tuntemattomana veljensä luona. Heidän yhtymisensä hedelmänä oli poika Sinfjötle.[885] Kun tämä oli tullut kymmenen vuoden vanhaksi, vei hänet äiti veljensä luokse ja tarjosi apulaiseksi kostotyöhön Siggeir'iä vastaan. Joku aika sen jälkeen löysivät isä ja poika sudenhaamuja, pukeutuivat niihin ja tekivät petoina paljon pahaa Siggeir'in valtakunnassa.[886] Viimein he muuttivat itsensä jälleen ihmisiksi, menivät yöllä Siggeir'in kartanolle ja polttivat sen asukkaineen päivineen. Sisarensa kutsui Sigmund ulos ja olisi vienyt hänet pois kanssansa; mutta Signy ei tahtonut pelastetuksi tulla. Hän ilmoitti nyt luonnottoman tekonsa veljelleen, joka ei siitä ollut mitään tiennyt; hän sanoi tehneensä sen sitä varten, että saataisiin poika, joka olisi Völsungi sekä isän että äidinkin puolelta ja siis kaksin verroin luotu sukunsa kostajaksi. "Vaan näin", lopetti hän synkästi, "olen kostoni tähden rikkonut kaikki luonnon rajat, niin ettei elämällä enään ole silmissäni mitään arvoa!" Sen sanottuaan hyppäsi hän takaisin keskelle leimuavaa liekkiä.[887]

Sigmund palasi nyt isänsä valtakuntaan, karkoitti sen, joka hänen poissa-ollessansa oli vallan anastanut, ja hallitsi kauan aikaa onnellisesti. Mutta vanhoilla päivillänsä nai hän kovaksi onnekseen nuoren, kauniin neidon, nimeltä Hjördis, jota myös Lynge, Hunding'in poika, oli pyytänyt omaksensa. Hylätty kosija ryntäsi päälle suurella sotavoimalla. Tappelussa katkesi Sigmund'in kelpo miekka kahtia, jonka kautta hän menetti voiton ja kaatui kaikkien miestensä kanssa.[888] Hunding'inpoika näin luuli tehneensä lopun koko Völsungisuvusta, ettei siitä ikinään enää olisi mitään pelkoa. Siitä hän vaan oli pahoillansa, kun ei kaunis Hjördis, jota hän oli toivonut voittonsa palkinnoksi, löytynyt mistään paikasta. Sigmund näet oli puolisonsa, joka oli raskas, lähettänyt yhden orjatytön kanssa metsäpirttiin piiloon. Seuraavana päivänä kävi Hjördis tappelutanterella ja korjasi sieltä puolisonsa miekan kappaleet. Mutta samassa huomasi hän rannalla suuren joukon aluksia, jotka luuli Lyng'in laivastoksi. Senvuoksi vaihtoi hän vaatteita orjatyttönsä kanssa, ettei häntä tunnettaisi. Laivamiehet, jotka olivatkin toista väkeä, veivät molemmat naiset kanssansa Tanskanmaalle. Näin saapui Hjördis sotavankina, orjaksi luultuna, uuteen asuntopaikkahansa. Siellä tuli hänen säätynsä jonkun ajan jälkeen ilmi ja laivaston päällikkö, Tanskan kuninkaan poika, otti hänet vaimokseen. Tätä ennen oli leskikuningatar kuitenkin jo orjana synnyttänyt pojan, tuon sittemmin yli kaikkein maitten kuuluisan Sigurd'in.[889]

Vilkina-tarinassa ovat tämän sankarin syntymis-seikat kerrotut vähän eriävällä tavalla. Sigmund kuningas oli uskonut valheellisen kanteen vaimonsa uskottomuudesta ja käskenyt viedä hänet synkkään metsään tapettavaksi. Mutta sitä varten lähetettyin ritarein välillä syttyi siellä riita. Heidän keskenään tapellessaan synnytti kuningatar pojan, jonka asetti lasimaljaan vierellensä. Yksi tappelijoista sattumalta potkaisi astian jalallaan, niin että se vierähti keskijokeen. Täten kulki nyt poika astiassaan virtaa myöten mereen; mutta par'aikaa olikin pakovesi, niin että hänen aluksensa pian seisahtui luodolle. Siellä kasvoi hän vähässä ajassa niin väkeväksi, että rikkoi kätkyenä olevan astian ja astui ulos maalle.[890]

Färöläiset laulavat mielisankarinsa syntymän Völsungasagan tavalla, mutta lisäävät sitten vielä muutamia uusia seikkoja hänen ensimmäisestä lapsuudestaan. Sigurd kasvoi yhdessä kuukaudessa enemmän kuin muut lapset puolessa vuodessa.[891] Vähän suuremmaksi tultuansa osoitti hän peloittavaa voimaa. Leikitellessään hovissa muiden poikien kanssa tempasi hän suuria tammia juurinensa maasta ja hosui niillä kumppaleitaan, joista moni tällä tavoin sai surmansa. Pojat käskivät hänen pikemmin mennä tappamaan isänsä kaatajia, kuin heitä viattomia. Silloin Sigurd kysyi ja saikin tietää äidiltänsä, kuka oli ollut hänen isänsä.[892]

Völsunga-tarina edelleen kertoo, kuinka Tanskan kuningas Hjalprek antoi Sigurd'in viisaalle Regin'ille kasvatettavaksi. Tämä kerran huomautti oppilaalleen, että hänen, kuninkaanpojan, oli sopimaton aina jalkaisin astua. Sigurd silloin kuninkaan luvalla meni valitsemaan hevosta ja sai viimein Odin'in avulla itselleen jalon, ihmeellisen ratsun.[893] Senjälkeen rupesi Regin kehoittamaan kasvattiansa Fafner-lohikäärmeen tappamiseen. Sigurd olikin siihen kohta altis, jos vaan saisi oikein hyvän miekan. Regin takoi niitä hänelle useampia; mutta ne menivät aina poikki, kun Sigurd niillä läimäytti alaisimeen. "Vaikea", virkkoi Regin, "on takoa sinulle miekka miestä myöten!" Viimein pyysi Sigurd äidiltään isänsä miekan kappaleet ja taotti ne jälleen yhteen. Niistä tuli taas kalpa semmoinen, että, kun Sigurd kaikella sankarivoimallansa sivalsi, rautainen alaisin halkesi kahdeksi puoliskoksi. Mutta yhtähyvin ei Sigurd vielä nytkään ottanut täyttääkseen kasvattajansa käskyä. "Ensin minun pitää isäni surma kostaa!" oli hänen ainainen vastauksensa.[894] Hän saikin Hjalprek'iltä lukuisan laivaston sekä valitun urhojoukon kostoretkehensä Hunding'in poikia vastaan. Matkalla nousi hirmuinen myrsky, mutta, kun eräs tuntematon mies, joka seisoi niemen päässä, oli mukaan otettu, asettuivat aallot kohta. Arvaamaton auttaja sitten nimitti itsensä Hnikar'iksi, joka oli yksi Odin'in liikanimistä.[895] Perille päästyänsä tappoi Sigurd suuressa tappelussa Hunding'in pojat kansoinensa ja poltti, hävitti koko maan autioksi.[896]

Vilkina-tarinassa taas kuuluisa seppä Mimer[897] löytää vedestä pelastuneen ja sitten metsässä oleskelleen Sigurd'in ja vie hänet kotihinsa. Siellä kasvaa ja vahvistuu poika ihmeesti, niin että jo yhdeksän-vuotisena oli verraton voimassa. Mutta hän oli samassa niin ilkeä luonteeltansa, että yhä pieksi sepän sällejä. Tätä estääkseen tahtoi Mimer tuolle vallattomalle veitikalle tosityötä antaa. Hän asetti rautaa alaisimelle ja käski Sigurd'ia takomaan. Mutta poikapa löi niin kovasti, että alaisin halkesi, pihdit katkesivat poikki ja moukkari lensi pitkän matkan erilleen varresta. "Mitä muuta mahtaneekin tulla sinusta maailmassa" tiuskaisi siitä suuttunut rautio, "niin etpä kumminkaan työhön kelpaa!" Seppä nyt rupesi pelkäämään itselleenkin turmiota tuosta ylen väkevästä kasvatistaan ja päätti senvuoksi saattaa hänet pois hengiltä. Hän laittoi Sigurd'in metsään, sysiä pajaa varten polttamaan; oikea tarkoitus kuitenkin oli, että poika siellä joutuisi Mimer'in veljen, Regin-lohikäärmeen, syötäväksi. Sigurd sai mukaansa yhdeksän päivän eväät sekä _kirveen ja läksi määrätylle työlle. Mutta hän ei viitsinytkään laittaa varsinaista miilua, hakkasi vaan suuren joukon jättiläispuita, mätti ne päällekkäin hirveäksi rovioksi ja sytytti tuleen. Näin valmistui yhdeksänpäiväiseksi arvattu työ yhdessä aamurupeamassa. Nyt istahti Sigurd syömään ja söi kaikki mukaan tuodut yhdeksän päivän eväät yhdeksi atriakseen.[898]

Näissä tarinoissa Sigurd'in nuoruudesta ja hänen sukunsa kohtaloista on, niinkuin näemme, vastinetta useimmille Kullervo-runojemme pienimmillekin seikoille, ja saammepa kohta tilaisuutta tätä hämmästyttävää yhtäläisyyttä vielä enemmän täydentämään. Löytyy näet näissä sekä muissakin germanilaisissa muistelmissa hajallaan vielä useampia merkillisiä kohtia, jotka ovat jääneet mainitsematta, etteivät yhtäjaksoista kertomusta estäisi, vaan tulevat sovitettaviksi paikoillensa nyt seuraavaan vertailuun.

Yksi semmoinen seikka kohtaa meitä tuossa ennen jo esiintuodussa Völnudar-qvidassa. Joutsen-neitojen lähdettyä lentoon, palajavat Völunder ja veljensä metsäretkeltä ja tapaavat tupansa tyhjinä. Silloin kaksi heistä lähtee kukin haarallensa, karkureita hakeakseen: yksi meni itään, toinen kääntyi länteen; kolmas yksin jäi kotiin, siinä toivossa, että rakkaus kuitenkin oli tuova hänen puolisonsa viimein takaisin. Tämä tapaus on silminnähtävästi lähintä sukua Kullervon runoin alulle. Siinäkin kolme veljestä, yhden emon hautamaa, eroo enteilleen, yksi itään (Karjalaan), toinen etelään (Venäjälle), kolmas pysyy kotona. Onpa ensimmäisissä värssyissä myös ikäänkuin vähäinen viittaus järvestä, uimisesta kiinnisaatuihin Valkyria-neitoihin; lauletaan siinä näet:

Kasvatti emo kanoja,
Suuren joukon joutsenia;
Kanat aialla asetti,
Joutsenet joelle saattoi.[899]

Viron runossa Kalevi ja hänen veljensä niin-ikään hajoovat samalla tavalla, vaikka osaksi toisille ilmansuunnille.[900] Vielä suuremman yhtäläisyyden skandinavilaisen laulun kanssa osoittaa toinen virolainen toisinto, missä Kalevinpoika molempien veljiensä kanssa tulee kotiin suurelta metsäretkeltä, runsas metsäsaalis selässä; mutta koti on kylmillä, äiti poisryöstetty. Näistäkin veljeksistä sitten kaksi lähtee kaukamaille, ainoasti nuorin rakentaa asuinhuoneensa syntymäpaikoilleen.[901] Tämä yhtäläisyys vahvistuu vielä senkautta, että, niinkuin jo ennen mainittiin, Kalevinpojan äiti ja hänen molemmat kasvatus-sisarensa ovat saaneet alkunsa linnuista tai linnun munista.[902] Samoin on suomalaisessakin tähän vastaavassa runossa: "Suomettaren kosijat"[903] kaikkein kosittava neito muodostunut sorsasta.