Juuri samoilla sanoilla kuin Kalevalassa kuvailee Perman Venakko elämäänsä miniänä: "kysy harmaalta hanhelta, kuinka hänen on uidessa vasten virtaa?"[1105] Sanottiin kosijan peitoin olevan nisuilla kylvettynä; mutta ovatpa ne kylvetyt murheella, kastellut katkeroilla itkuilla, aidatut suruilla, sidotut apeoilla. Siellä täytyy elää taitavasti, pitää pää kumarruksissa, painaa huima sydän nöyräksi; täytyy kaikkia kumartaa, vanhoja sekä nuoria, pahoja niinkuin hyviäkin.[1106] Morsiamelle lähtiessä muistutetaan: "Unhotit kotiin kolme kulta-avainta — etpä kolmea kulta-avainta, unhotit isäsi sävyisän vallan, äitisi suuren lemmen, oman neitsyisen kauneutesi!"[1107] Ylistyslaulussa sulhasen vanhemmille taas neito lausuu: "Ompelin kolme kallista tikkausta: aamuruskon kirkkaan koiton kanssa, heleän nuoren kuun ja tähdet, kauniin auringon sateineen. Ne ovat minun palava rakkauteni hellän sydämeni kanssa, rakas appi poikinensa, ja armas anoppi tyttärineen".[1108] Nämät molemmat muistuttavat Kalevin huomautuksesta nuorikollensa Lindalle matkalla häitten jälkeen: "Kolmet olet, armaiseni, unhottanut kotiin: kuun tupanne edustalle — se on sun vanha isäsi, auringon aitan viereen — se on sun vanha enosi, koivut ikkunan alustalle — ne ovat sun verevät veljesi".[1109] Puhemiestäkin ylistetään mitä koreimmilla sanoilla: Kun hän astuu porstuaan, porstua läikkyy, kun istahtaa ratsun selkään, ratsu riemastuu, kun piiskalla läiskähyttää, hevonen tanssimaan, kun merelle ajaa, meri lainehtimaan, joelle, joki kovemmin virtaamaan, puutarhaan, puutarha viherjöimään, lintuset laulamaan.[1110] Samoin häävirsissä sanotaan saajanaisesta:
Luulin kuun kumottavaksi,
Kun kumotti kultasolki;
Luulin päivän paistavaksi,
Kun on paistoi pai'an kaulus.[1111]
Verrattomasti köyhemmät yhtäläisyyksistä ovat ne häävirret, jotka muista Venäjän osista ovat saadut.[1112] Näissä ei ilmau muuta kuin yllämainittu kolmen avaimen unhottaminen, neuvo nöyryyteen ja miehelän surullinen kuvaus.[1113] Sen lisäksi tulee vaan tytön valitus: "kun minä jätän vihreät lehtoni, niin kaikki kukkaset lakastuvat!"[1114] Vielä tyhjemmät ovat, ihme kyllä, Aunuksessa ja Vienan läänin rajaseuduissa tavalliset laulut.[1115] Ainoa hiukan suomenkaltainen niissä on häävieraitten ylistys: heidän loistavilta kasvoiltansa paistaa armas aurinko, heidän selästänsä kirkas kuu, heidän päänsä päällä tiheät tähdet pilkoittavat.[111y] Kalevalassa Wäinämöinen kiittää läsnä-olevia näillä sanoilla:
"Kaikk' on kansa haljakassa,
Kuni metsä huutehessa;
Alta on kuin aamurusko,
Päältä niinkuin päivän koite".[1117]
Viron runossa taas Lindan astuessa tupaan heloittavassa hääpuvussaan, äiti ihmetellen huudahtaa:
"Kuukos tää on vaiko päivä,
Vaiko iltatähden tyttö?"[1118]
c. Liettualaisissa.
Liettualaiset eivät ole synnyttäneet mitään suurempaa sankarirunoelmaa; ainoat laulunsa kertovaista laatua ovat puolilyyrillisiä ballaadeja. Samoin on myös heidän jumalaistaruistansa ainoasti katkelmia tallella, vaikka kyllä he hyvin myöhään, vasta 1400 vuoden paikoilla, taipuivat kristin uskoon. Yhtähyvin löydämme tämänkin kansan muistelmista muutamia yhtäläisyyksiä runojemme kanssa.
Kalevalan Luonnottaria ja vielä enemmän Germanein Nornia vastaa Laima-neito. Hän määrää äskensyntyneitten lasten elämänjuoksun. "Niin on Laima säätänyt!" näillä sanoilla lohduttaa Liettualainen itsensä vastoinkäymisessä.[1119] Samoin Laima päättää, mitkä nuorukaiset ja neidot saavat yhdistyä pariskunniksi. Siinä tarkoituksessa sitoo hän heidät yhteen langoilla, jotka hän, vuoren kukkulalla istuen, on kehrännyt.[1120] Viimeinkin vielä hän valittavalla huudollaan ennustaa kuoloa.[1121]
Tammi oli Liettuanmaalla erittäin suuressa arvossa. Se oli pyhitetty Perkunas'ille (Ukolle) ja koska tämä nimen-omaan mainittiin Devaitis'iksi (jumalaksi), niin oli siis tammi sielläkin "puu jumalan". Romovessa oli pakanallisilla Preussilaisilla, Liettualaisilla sekä Samaiteilla yhteinen kuuluisa pyhä paikka, missä jättiläistammen alla seisoivat kolmen ylimmän jumalan kuvat. Tuo kunnioitettu puu nimitettiin Rommotaksi l. Ruombotaksi (s.o. monipoimuiseksi l. ryppyiseksi), joka kenties voisi olla yhtä kuin Rutimo-raita meidän runossamme.[1122] Siitä taitetut lehdet varjelivat ihmisiä sekä elukoita, joihin ne sidottiin, kaikesta vahingosta; samoin Kalevalan tammen osat antoivat onnea.[1123] Saman puun luultiin olevan jossain yhteydessä maanviljelyksen kanssa; arveltiin näet ensimmäisten nisun siementen tulleen alas maan päälle tammenterhon kuoreen kätkettynä;[1124] meillä taas ensimmäisen viljan kylvö tapahtui kohta ison tammen kaatamisen jälkeen.[1125] Myöhemmissä lättiläisissä ja liettualaisissa lauluissa "veli" tai "minä", samoin kuin Virossa, Inkerissä y.m., kaataa tammen ja tekee kannosta rummun, oksista pillejä, keskityvestä mehiläistukin, latvasta sisarelle kapio-arkun taikka laivan ja reen.[1126] Yhdessä nähtävästi vanhassa laulussa Perkunas itse halkaisee tammen, joka seisoi Päivän talon veräjällä.[1127] Liettuan saduissa taas, samoin kuin venäläisissäkin, ilmautuu meidän tammenkaatajan kaltainen väkevä pikkumies.[1128]