Toiseksi huomaamme usein runoissa, erittäin loitsuissa, kaikenlaisia Raamatusta tai pyhimystaruista otettuja henkilöitä alkuperäisten pakanallisten sijassa. Venäjän Karjalassa ilmautuvat täten neitsyt Maaria, Santta Pietari, Tahvanus l. Tapani,[1238] ja Suomen puolella yhtyvät niihin vielä Santta Katrina, Ristoppi, Yrjänä, Santta Antti, Pirjatta, Helka, Liispetta.[1239] Ensi silmäyskin todistaa että nämät kaikki ovat romalais-katolisia ja muotonsa puolesta Germanien kautta meille tulleita pyhimysnimiä. Näitä löytyy myös Venäjän puolen runoissa, vaan sielläkin juuri harvoin joku Kreikan kirkon pyhimyksistä. Tästä ei voine johtaa muuta päätöstä, kuin että puheen-alaiset runot vasta sen jälkeen, kun kristin-usko jo oli Suomessa saarnattu, ovat levinneet itäisen rajan taakse.[1240]
Viimeinkin vielä luulisi luonnolliseksi, jos runot olisivat Venäjän Karjalassa saaneet alkunsa, että niihin olisi runsaasti sekaantunut senpuolisia paikannimiä. Mutta semmoisia tapaamme juuri harvoin. Ainoasti Wienan päälliset vedet ilmautuvat useammin; Sunku, suuri markkinapaikka Äänisjärven länsirannalla, kahdessa Kullervo-runoin toisinnossa;[1241] Kannanlahti myöhemmässä muodostuksessa ison tammen runosta;[1242] muutamissa ison tammen runoissa Suistamolta ja Suojärveltä tulee tuuli Tuuloksesta, vihuri Vitelen maasta, ahavainen Aunuksesta.[1243] Siinä onkin kaikki; ei ole koskaan puhetta Äänisestä, saatikka sitten tuosta Lönnrot'in myös osoittamasta Voiko- l. Uikujärvestä. Ja huomattava on että ylläluetellut nimet yksinomaisesti tavataan Venäjän Karjalan runoissa[1244] eikä myös Suomen puolella, niinkuin kuitenkin olisi pitänyt joskus tapahtua, jos runoin leviäminen olisi idästä länteen käynyt.
Sitä vastoin me Suomen, Inkerin (ja Viron) runoissa hyvin usein näemme näihin maihin kuuluvia paikannimiä, jopa ovat jotkut näistä levinneet itärajammekin yli. Suomessa esim. suorasanaisessa tarinassa Kalevan poika metsän kaatamisella raivaa Limingan niityn;[1245] — Väinämöinen kanteleen synnyssä soutaa päivän Päijännehtä, toisen Suovannehta (Suvantoa?);[1246] — iso härkä kasvaa Kainuhussa, pää häilyy Hämehessä, häntä keikkuu Torniossa.[1247] Inkerissä kilpakosinnossa äiti vaatii tytärtänsä menemään Laukaan (Lugan) sulhaselle;[1248] — Kauko kasvaa Kaarostassa (Oranienbaum'issa)[1249] — taivaskappaleitten sijaan tulleet kosijat ovat Tuuterista, Venjoelta y.m.;[1250] — tulen synnyssä Suomessakin tulikalan pyytäjät Nevan nientä kiertelevät[1251] j.n.e. Näitä suomenpuolisia nimiä tavataan myös usein Venäjänkin Karjalan runoissa. Iso härkä sielläkin syntyy Hämeessä, sonni Suomessa, pää keikkuu Kemissä, häntä torkkuu Torniossa;[1252] — Ilmarinen kosioretkellään ajaa Suomen kankahia;[1253] — Väinämöinen kanteleen synnyssä istuu purressansa "niinkuin Suomen suolasäkki, Tukulman tupakkamassi";[1254] — eräässä häävirressä saajanaista tuotaessa vinkuu Viipurin veräjät, Sujuu suuri Suomen silta;[1255] — Pohjan neittä Sampo-runossa kiittää puoli Pohjanmaata, ikävöitsee Suomen sulhot.[1256] Mutta jo lienee kyllin näissä esimerkeissä, joita voisi tuoda esiin vaikka kuinka paljon.
Suomeen viittaavien nimien rinnalla on Viron alinomainen mainitseminen merkillinen. Ottakaamme lyhyyden vuoksi muutamia esimerkkejä ainoasti Venäjän Karjalasta, missä sen ilmautuminen on erittäin todistavainen. Karhun peijais-runoissa tiedustellaan tokko otso Virossa käypi, Suomen maata sorkehtivi?[1257] — Päivölän virressä joskus Kaukomieli Saaresta purjehtii syvemmälle Ruotsin maata, keskelle Viron taroa.[1258] Välistä paitsi sitä nähdään Tanikan linna, joka nähtävästi ei ole muuta kuin Tan-linna l. Tallinna s.o. Rääveli. Vastaavassa kertovärssyssä on melkein aina Uusilinna, Novgorodin tavallinen nimi Karjalaisten kesken.[1259]
Myöskin Ruotsista lauletaan yhä Venäjän Karjalassa. Äsken jo esiintuodun paikan lisäksi mainittakoon vielä, että kartanluvuissa lehmänkello usein sanotaan Ruotsin raudaksi;[1260] — muutamassa kilpalaulannassaan Joukahaisen kanssa Väinämöinen sanoo: "jo on ruostun' Ruotsin kullat, saastun' Saksani (sic) hopeat".[1261] Tässä tosin voisi väittää, että Ruotsi, niinkuin Venäjän Karjalaisten tavallisessa puheessa, mahtaa vaan tarkoittaa Suomen maata. Mutta sen rinnalla joskus ja muutenkin runoissa ilmauva Tukulma haihduttanee kaiken epäilyksen.
Vielä on sitten Saksakin lisättävä näiden länsimaisten paikannimien luetteloon. Niissä paikoissa, missä se jonkun kalun kalleutta tai harvinaisuutta osoittaa, esim. Saksan laahkot, Saksan saappaat, ei ole tietysti sen todistusvoima kovin suuri. Mutta toinen on laita, missä se ilmautuu selvänä maantieteellisenä nimityksenä, kun näet puhutaan Saksan salmista syvistä ja Suolasalmesta, jotka tietysti eivät voi tarkoittaa muuta kuin tuota suurta kulkuväylää, Juutinraumaa.[1262]
Viimeinkin on se tärkeä seikka huomattava, että useat runot, erittäin puhtaammin tarulliset, joissa jumaluudet vielä vähemmin ovat muodostuneet inhimillisiksi sankareiksi, siis juuri vanhimmat runonluonnoksemme, löytyvät Venäjän Karjalassa vaan vaillinaisina katkelmina, joskus vaan hämäränä kaikuna, niin että muutamat värssyt niistä ovat eksyneet toisen runon sekaan, taikkapa eivät ole tavattavat nimeksikään. Ensimmäiseen luokkaan esim. kuuluvat muutama osa raudan syntyä[1263] ja Sampsa Pellervoisen kylvö, toiseen taivaan kaaren päällä istuvan immen kosiminen, kolmanteen Väinämöisen synty ynnä useat loitsut.
Näiden monien ja pätevien syitten nojalla tulemme siis auttamattomasti siihen päätökseen, että Venäjän Karjala ei millään muotoa ole voinut olla runojen syntymäpaikka, vaan että ne sinne ovat myöhemmin levinneet Suomesta, nähtävästi vasta sen jälkeen kun kristin-usko meille jo oli tullut saarnatuksi.[1264]
Tällä ei kuitenkaan ole kysymys runojen alkukodista lopullisesti ratkaistu. Tutkittava on vielä, ovatko ne koko Suomen kansan (ynnä Virolaisten) yhteinen omaisuus vai ainoasti Karjalaisten sepittämät. Jälkimmäistä mielipidettä näkyy se tärkeä seikka puolustavan, että ainakin tarullis-epilliset runot ovat melkein yksin-omaisesti löydetyt Suomen itäisen murteen alalta, Oulun läänistä, Savosta, Karjalasta, Viipurin kulmalta sekä lisäksi Inkeristä. Lönnrot senvuoksi epoksemme ensimmäisen painoksen alkulehteen panikin Kalevalan nimen jälkeen ikään kuin selitykseksi sanat "vanhoja Karjalan runoja". Vielä selvemmin on hän pian sen jälkeen laveassa kertomuksessa tuonut esiin vakaumuksensa runojemme karjalaisesta sukuperästä.[1265] Harvat Hämeen runot hän päättää Karjalasta lainatuiksi. Sama oli myös vielä 1872 provessori Ahlqvist'in ajatus. "Runoja", sanoi hän, "on tosin tavattu vähäisessä määrässä Hämeestä ja Virosta. Vaan ei ole vaikea jo itsestä hämäläisten murteitten luonteesta todistaa, että runon mitta on niille paljoa hankalampi kuin Karjalan kielelle, miltei vastoinluontoinen. Tämän tähden onkin runomuoto ja runollisuuskin niin hyvin hämäläisissä kuin virolaisissakin runolauluissa peräti vaillinainen karjalaisen runon rinnalla. Hämäläis-sukuisilla Vepsäläisillä ei runoa löydy alunkaan, ja heidän likeisten sukulaistensa Vatjalaisten runo on yhtä heikkoa kuin muiden Hämäläisten." Tämän johdosta sanoo hänkin runot Suomen kansan läntisissä haaroissa perityksi Karjalais-heimokunnalta.[1266] Kummako siis, jos runojen karjalaisuus on ollut pidetty melkein epäilemättömänä uskonkappaleena. Onpa asia nykyään käynyt niinkin pitkälle, että eräs ulkomaalainen oppinut muun muassa tämän laulurikkauden tähden on tahtonut päättää Karjalaiset kielensä muuttaneiksi Indo-eurooppalaisiksi ja siis "maailman ainoaan suureen runoilija-sukuun kuuluviksi."
Yhtähyvin oli Castrén jo aikanansa huomauttanut, että löytyi koko joukko hämäläisiä ja virolaisia Kalevalan-aineisia katkelmia, joiden, jos ne (nimittäin silloin tietyt) vaan enimmiten olivatkin suorasanaisia tarinoita, hän arveli todistavan, että Kalevala on koko Suomen kansan luoma. Myöhemmin on, niinkuin jo tiedämme, tutkimus saattanut ilmi vielä enemmän länsisuomalaisia epoksemme jälkiä, ja viime vuosikymmenen-aikuinen keräys on koonnut niin äärettömästi virolaisia runoja, ettei ainakaan sen Hämäläis-heimon runoköyhyydestä enää voi olla puhetta. Täytyy siis, kun täytyykin, ottaa Karjalaisten yksin-oikeuskirja uudestaan ja tarkemmin tutkimisen alle.